Ukrainalaispelaajan Mestis-siirto kariutui – paikkaaja löytyi Tshekistä
Mestis-seura Joensuun Kiekko-Pojat tiedottaa Instagramissa tehneensä yksivuotisen sopimuksen tshekkipuolustaja Martin Böhmin kanssa. Samassa yhteydessä JoKP kertoo, että aiemmin joukkueeseen hankittu ukrainalaispuolustaja Jevgeni Ratushnyi ei saavukaan joukkueen vahvuuteen.
20-vuotias Böhm pelasi viime kaudella kotimaassaan HC Sparta Prahan U20-joukkueessa, jossa tilille kertyi 44 runkosarjaottelua tehopistein 7+29=36 ja 13 pudotuspeliä pistein 1+14. Hän pelasi myös Sparta Prahan edustusjoukkueessa yhden ottelun.
22-vuotiaan Ratushnyin siirto Suomeen kariutui sodan ja siihen liittyvien säädösten vuoksi.
– Meidän oli pakko reagoida viime viikonlopulla tilanteeseen, kun ei ollut mitään varmuutta Ukrainan sodan vuoksi että milloin Ratushnyi olisi päässyt maasta pois. Siellä on tilanne ja Ukrainan lait muuttuneet kokoajan hankalammaksi ja me emme enää voineet odottaa, kertoo JoKP:n manageri Jaakko Lipponen.
Böhm siirtyy siis Joensuuhun Ratushnyin korvaajaksi. JoKP:n päävalmentaja Simo Karjalainen hehkutti joukkueen uutta hankintaa.
– Martin liikkuu hyvin, mikä mahdollistaa aktiivisen pelaamisen. Lisäksi hän on hyvä joukkuepelaaja, mikä meille iso arvo.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Edmonton teki kovan ratkaisun – kallispalkkaiselle floppivahdille karu uutinen
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä
- Hurja tutkalukema: Tässä on NHL:n nopein pelaaja
- NHL-veteraanin uskomaton teräsmiesputki venyy – nousi kaikkien aikojen kakkoseksi!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Lähde: Liigasta tuttu pistetykki siirtyy uuteen seuraan!
- Oikeustieteen tohtorilta kova lausunto Liigan kohusikailusta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- Anze Kopitarilta huima temppu NHL:ssä – nousi kaikkien aikojen ykköseksi!
- Suomalaisvahti vapaille markkinoille? NHL-mies voi viedä työpaikan SHL:ssä
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- IL: Liigan nopein pelaaja loikkaa kilpailijan riveihin!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- IL: Kulisseissa muhii jättiyllätys – Liigaan uusi seura?
- Tapparasta lähtenyt Roby Järventie: iso huhu!
- SS: Joonas Lyytinen palaa Liigaan!
- Mikkelin Jukurit röyhkeänä: härski temppu toistuu