Aron Kiviharju paljastaa MTV Urheilulle: Tästä syystä vaihtoi TPS:n HIFK:hon!
Suomalaisen jääkiekkoperheen seuraavana kruununjalokivenä pidetyn Aron Kiviharjun, 17, siirto kasvattajaseurastaan TPS:stä HIFK:n riveihin oli yksi kesän puhuttaneimmista seurasiirroista Liigassa.
Ensi kesän NHL-varaustilaisuuden kärkinimien joukoon povailtu puolustajalupaus paljastaa MTV Urheilulle ainakin yhden syyn HIFK-siirtonsa taustalta.
– Jos katsoo meidän puolustustamme, niin siellä on paljon kovia nimiä. Kilpailu on kuitenkin rehellistä. Jos pelaa hyvin, niin ansaitsee paikkansa kokoonpanosta. Jos ei pelaa hyvin, niin ei ansaitse. Tuo kehittää ja vie itseä eteenpäin. Sitä haluaa vielä enemmän mitata itsestään irti, jotta pääsee vain paremmin ja paremmin seitsemän pelaavan pakin joukkoon, viime kaudella ennakoitua pienempään rooliin TPS:ssä jäänyt Kiviharju perustelee.
– Ympäristö on hienosti pedattu kasaan. Valmentajat ja kokeneemmat pelaajat painottavat joka päivä sitä, että ole vain oma itsesi kentällä ja kentän ulkopuolella. Minun ei tarvitse miettiä virheitä tai epäonnistumisia – sen kuin vain menen ja suoritan. Ei tule turhaa stressiä, Kiviharju kiittelee IFK:n ilmapiiriä.
Nuoresta iästään huolimatta kypsältä jalat maassa -tyypiltä vaikuttava superlupaus antaa kiitosta myös perheelleen.
– Pitää antaa kotikasvatukselle krediittiä. Minulla on aina jalat maassa ja järki päässä. Yritän vain vetää nöyrästi eteenpäin. Hyville ihmiselle tapahtuu hyviä asioita. Olen yrittänyt olla aina hyvin nöyrä, enkä yritä herättää mitään sellaista, että joku ajattelisi minun olevan jotenkin ylimielinen heppu. Yritän olla hyvin tasa-arvoinen kaikkia kohtaan, Kiviharju avaa kotikasvatuksensa tärkeimpiä peruspilareita.
Kiviharju pelasi viime kaudella 21 Liiga-ottelua tehoin 0+3.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa
- SaiPa teki huipputuloksen – budjettiin selvä nousu ensi kaudella
- Lähde: Jukurit jahtaa kokenutta SHL-hyökkääjää – rahakas tarjous pöydällä!
- Leevi Selänne löysi uuden seuran!
- Anaheim Ducks ajautui tiukkaan tilanteeseen NHL:ssä – nämä kolme pelaajaa mahdollisesti kaupan
- SK: Liigan ison profiilin kanadalaisvahvistus loukkaantui – nyt tuli huojentava tieto
- Miro Heiskanen kärjen tuntumassa – tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa
- Stanley Cup -voittaja Jevgeni Kuznetsov: uusi seura
- Pikkuleijonilta upea nousu – Kanada järjesti hurjan teurastuksen finaalissa
- AL: Ville Koivunen sai jättidiilin – paljastaa nyt suurimmat kehityskohteensa
- LIVESEURANTA: Pitsiturnaus 2026 – finaali päättyi murskalukemiin!
- Urheilucast: HIFK, Tappara, TPS vai Kärpät? NHL-hyökkääjä tulossa Liigaan
- Nyt on synkkää – Olli Jokisen HIFK:lle takaisku
- Näkökulma: onko tässä Liigan ensi kauden yllättävä tähtihankinta?
- Paljastus Jesse Puljujärven NHL-varauksesta – tämän pelaajan Oilers olisi halunnut
- Ilves jää taakse – ulkomaalaisvahvistus vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Tomek Valtonen: tässä on Jokereiden tavoite Liigan superkaudelle
- Kärppien ex-tähti ulos Venäjällä – sopimus purettu
- Jokerit: hyökkääjä ulos!
- MTV: Veli-Matti Savinainen paljasti karun diagnoosin vammastaan – lääkäriltä pysäyttävä arvio