Mitä törttöilyä! NHL-taituri pidätettiin – sopimus purettu vain 12 päivän jälkeen
Arizona Coyotes lähetti torstaina hyökkääjä Alex Galchenyukin NHL:n siirtolistalle sopimuksen purkamisen toivossa. 29-vuotias yhdysvaltalainen siirtyi Coyotesiin vapaana agenttina 1. heinäkuuta.
Medialähteet kertoivat torstaina, että sopimuksen purkamisen taustalla oli kaukalon ulkopuoliset asiat.
The Athletic -sivusto uutisoi tänään, että Galchenyuk pidätettiin 9. heinäkuuta. Poliisin kertomuksen mukaan Galchenyuk oli kolaroinut autollaan ja paennut paikalta.
Scottsdalen poliisilaitos kertoi The Athleticille, että Galchenyuk oli vastustanut pidätystä sekä käyttäytynyt häiriköivästi, uhkailevasti ja pelottavasti. Tapahtumasarjassa ei tullut henkilövahinkoja, mutta yksityisomaisuutta vaurioitui.
Galchenyuk lähetettiin paikalliseen putkaan sunnuntai-iltana ja vapautettiin seuraavana päivänä. The Athleticin mukaan Galchenyukia vastaan nostettiin syyte seuraavana päivänä.
Galchenyukin asianajaja ei kommentoinut tapahtumia. Myös miehen agentti Pat Brisson kieltäytyi kommentoimasta asiaa.
Galchenyuk pelasi viime kaudella AHL:ssä tehokkaasti. Tulisesta laukauksestaan tunnettu hyökkääjä summasi Colorado Avalanchen farmijoukkueen riveissä 42 ottelussa tehopisteet 16+26=42. Yhdysvaltalainen pelasi tällä kaudella NHL:ssä 11 ottelua ilman tehopisteitä.
Galchenyuk on Montreal Canadiensin kesän 2012 ykköskierroksen 3. varaus. Hän on pelannut NHL:ssä seitsemän eri seuran riveissä yhteensä 647 ottelua pistein 146+208=354.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Juuse Saroksesta karmea uutinen!
- Liigan pudotuspeliennakko – Lukko & HPK: Ylivoimainen suosikki tarjoilee rajun kyykytyksen
- Ura ohi – yli 900 NHL-ottelun konkari iski luistimet naulaan!
- Nyt tuli paljastus – Patrik Laine meinattiin kaupata verivihollisen riveihin NHL:ssä!
- Nimet paperissa – Tappara jysäytti ison sopimusuutisen ensi kaudeksi!
- NHL:ssä tapahtuu – Edmontonille uusi suomalainen!
- Nyt on lähellä – Patrik Laineen tilanteessa uusi käänne!
- Liigan pudotuspeliennakko – KalPa & HIFK: Hyydyttääkö stadilaisten kevätkunto hallitsevan mestarin?
- Risto Dufva palaa päävalmentajaksi
- Jarno Pikkarainen: tämä on Petteri Riihisen tilanne nyt
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä