HäSa: HPK vahvisti rivejään NHL:ssäkin piipahtaneella kanadalaisella
HPK on vahvistanut hyökkäyskalustoaan hankkimalla uuden pelaajan Pohjois-Amerikasta. Hämeen Sanomien tietojen mukaan kanadalaishyökkääjä Danick Martel siirtyy Hämeenlinnaan.
28-vuotias Martel on pelannut koko tähänastisen uransa ajan Pohjois-Amerikassa. Hän on viime vuodet viettänyt pääasiassa AHL:ssä, jossa hän on pelannut kaikkiaan 383 runkosarjaottelua (115+104=219) sekä 34 pudotuspeliä (14+10=24).
Viimeiset kaksi kautta Martel on edustanut Laval Rocketia. Hän pelasi viime kaudella joukkueessa 26 runkosarjaottelua tehopistein 4+8=12 sekä yhden pudotuspelin pisteittä.
Urallaan Martel on piipahtanut myöskin NHL-kaukaloissa. Hän on pelannut Tampa Bay Lightningin ja Philadelphia Flyersin riveissä yhteensä 13 ottelua ja kirjannut niihin tehot 0+2.
Leijonille MM-kultaa 50.00 jättikertoimella!!
- Päättyykö Leijonakuninkaan viimeinen matka torijuhliin?
- Pelaa Suomen MM-kultaa hurjalla 50.00 jättikertoimella
- Tarjous voimassa 22.5. asti, toimi siis nopeasti!
- Lähde: Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus siirtyy eksoottisiin maisemiin
- NHL-tähdeltä törkeä temppu MM-kisoissa – Leijonat hyötyy?
- Jesperi Kotkaniemi laukoi kovaa tekstiä: ”Sama ei toistu ensi kaudella”
- Vancouverille valtava takaisku seiskapeliin – tähtihyökkääjällä vakavia terveyshuolia
- Hirmuvahvistus: NHL-megatähti suuntaa MM-kisoihin!
- Potkut huippuseurasta – NHL:n entisen kärkivarauksen ura syöksykierteessä!
- Kakkua tuli – Jesse Puljujärvelle sikamaisen tempun tehnyt NHL-tähti pelikieltoon!
- Lähde: Liiga-seuralle raju menetys – MM-kultaleijona vaihtamassa joukkuetta!
- Vancouver-valmentaja tiputti isoja uutisia – tähtimaalivahdin pelikunto ratkesi
- Carolina teki lopullisen ratkaisun päävalmentajansa suhteen
- Lähde: Christian Heljanko on valintansa tehnyt – tässä on seuraava työpaikka
- Tekoäly ennusti MM-kisojen lopputuloksen – näin käy Leijonille
- Jukka Jaloselta kovat terveiset Leijonille – ”Silloin ei kannata tulla jäälle ollenkaan”
- NHL-rotta Brad Marchand sanoi sen, mitä muut eivät uskalla sanoa ääneen
- Lähde: Tapparasta tuttu kiekkotähti sai tylyt potkut!
- IS: Raimo Summaselta raju ehdotus – Konsta Helenius ulos Leijonien kokoonpanosta? ”Miettisin todella tarkkaan”
- Huippuvahvistus! Carolina Hurricanesin tähtihyökkääjä saapuu MM-kisoihin
- Tappara teki hurjan kaappauksen TPS:stä!
- Lehti: ”Sensaatiomainen kaappaus” vireillä – suomalaisvahti lähellä Itävallan kansalaisuutta!
- Jukka Jalonen yllätti! Tässä on Leijonien uusi ykkössentteri Kanada-otteluun