Pelicans kaappasi NHL-lupauksen toisesta Liiga-seurasta: ”Poikkeuksellinen pelaaja Suomen mittakaavassa”
Pelicans on vahvistanut ensi kauden joukkuettaan. Lahtelaisseura on solminut yksivuotiset sopimukset puolustaja Kasper Puution, 20, ja hyökkääjä Oliver Kiljusen, 25, kanssa. Kiljusen sopimuksessa on myös optio kaudesta 2024-25.
Puutio on pelannut kaksi viime kautta KalPassa. Päättyneellä sesongilla hän keräsi 48 ottelussa tehot 3+8=11.
– Pelicans saa minusta nälkäisen ja motivoituneen kahden suunnan kiekollisen puolustajan. Unelmani ovat NHL:ssä, mutta niin klisee kuin se onkin, menen päivä kerrallaan eteenpäin ja pyrin kehittymään koko ajan kohti isompaa roolia, Puutio kommentoi Pelicansin verkkosivuilla.
– Kasper on aivan poikkeuksellinen pelaaja Suomen mittakaavassa. Kaveri on valittu alle 20-vuotiaiden MM-kisojen parhaaksi puolustajaksi ja omaa erinomaiset pelitaidot hyökkäyssuuntaan. Hän haluaa selkeästi isompiin ympyröihin. Olemme todella iloisia, että Kasper halusi tulla juuri Lahteen kehittymään NHL-tason puolustajaksi, kommentoi Pelicansin päävalmentaja Tommi Niemelä.
Kiljunen puolestaan on pelannut kaksi vuotta HPK:ssa. Viime kaudella hän keräsi 30 ottelussa tehot 1+4=5.
– Halusin tarttua Pelicansin tarjoamaan mahdollisuuteen, koska olen kuullut paljon hyvää niin valmennuksesta kuin organisaation toiminnasta yleisestikin. Tavoitteeni on päästä pelaamaan mahdollisimman paljon ja ennen kaikkea ehjänä, koska viime kausi oli kokonaisuudessaan aika vaikea ja risainen, Kiljunen sanoo.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Olli Jokinen: ”Ei missään nimessä ole mitään näyttämisen halua median suuntaan”
- Sapettavatko tyhjennysmyynnit? Nyt puhuvat Liiga-valmentajat: ”Kyllähän se väärin on”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- NHL: iso Venäjä-linjaus!
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- Mikko Rantanen: loistouutinen!
- Ukko-Pekka Luukkoselle kauden ensimmäinen nollapeli NHL:ssä – Juuse Saros hurjassa kiekkosateessa
- Eeli Tolvasesta tipahti ikävä uutinen
- Edmontonille shokkiuutinen: Leon Draisaitl pitkään sivussa!
- Tappara on terästä! Tässä on Liigan runkosarjan tähdistökenttä
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona