MTV Urheilu: Jukka Jalonen nosti Leijonien ykkösketjusta esiin kovan tilaston: ”Se on kova juttu”
Leijonien ykkösketjun pelaaminen MM-kisoissa on puhuttanut turnauksen ajan laajasti.
Jokaisessa turnauksen kamppailussa ykkösketjun ovat muodostaneet Mikko Rantanen, Sakari Manninen sekä Teemu Hartikainen. Turnauksen aikana on nostettu monesti esiin, että ketju pitäisi hajottaa, sillä se ei tunnu löytävän yhteistä säveltä kaukalossa.
Päävalmentaja Jukka Jalonen on kuitenkin pitänyt tähtikolmikon kasassa. Hän puolustikin ketjun pelaamista napakasti MTV Urheilulle nostamalla esiin kovia tilastoja.
– Jos mietitään, että onko heillä kulkenut vai ei, niin tuo on ollut ihan tämän turnauksen parhaita ketjuja. Mikko Rantasella on tasakentällisin 35 paikkaa, joissa hän on ollut mukana. Kuudessa pelissä. En tiedä onko kellään muulla noin montaa. Ja kolme paikkaa omiin. Okei, kolme tehtyä noista, mikä on tietenkin huono juttu. Mutta keskimäärin kuusi paikkaa per peli MM-kisoissa. Se on kova juttu, Jalonen linjaa.
Rantanen on tehnyt turnauksessa pisteet 0+7, Manninen 3+3 ja Hartikainen 3+1.
Tämän kevään turnaus on ollut Leijonien osalta paljon nihkeämpi kuin esimerkiksi viime vuonna, jolloin Suomi eteni kotikisoissa maailmanmestaruuteen ilman suurempia vastoinkäymisiä. Jalonen kertoo kuitenkin, että turnausten välillä on yllättävän paljon samanlaisia piirteitä.
– Meidän tilastomme ovat ihan samanlaisia kuin viime vuoden kisoissa, kun lasketaan luotujen paikkojen ja annettujen paikkojen suhdetta. Ongelma on ollut se, että olemme olleet tehottomia, jos vertaa viime kevääseen. Sen lisäksi olemme päästäneet helpommin maaleja omiin. Määrällisesti kaikki on kunnossa. Meillä on vahva luotto siihen, että jossain vaiheessa tehokkuuskin napsahtaa kohdilleen, Jalonen vakuuttelee.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Liigan pronssipeli saa pelaajilta täystyrmäyksen: ”Älyvapain idea – ei kiinnosta ketään”
- Leijonat-puolustaja Peetro Seppälä palaa Liigaan – ”EHT-tason pelaaja”
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- JYPistä potkut saanut päävalmentaja: uusi työ!
- HPK: maajoukkuepuolustajan sopimus purettu!
- Liigan pudotuspeliennakko – Tappara & KooKoo: Rysähtääkö finaalisarjassa kaikkien aikojen sensaatio?
- Leijonat iskee Tshekin kimppuun – tässä kentälliset otteluun
- Urheilucast: Patrik Laineen ura voi päättyä – Mikko Lehtoselta kylmänviileä kommentti
- Lauri Marjamäki: uusi työpesti!
- Elmeri Eronen jättää Liiga-kaukalot – uusi joukkue selvillä!
- IL: Raimo Helmisen SaiPa jysäytti hurjan kaappauksen – ”Kovemmat meriitit kuin Maxime Fortierilla”
- Jokerit räväytti: 15 pelaajakiinnitystä julki!
- Jukka Jalonen palaa Liigaan!
- Keski-Euroopan ”suomalaisseurasta” ei oteta pelaajia Leijonien MM-leiriryhmään
- IL: HIFK kävi ryöstöretkellä Liigan välieräjoukkueessa – Olli Jokisella selvä teema
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- Pelicans-kapteeni jättää seuran – ”Kiitos”
- UC: Jokerit rysäytti jättihankinnan – nyt tuli karu tieto
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut
- HPK rysäytti: Tiskiin 10 pelaajasopimusta – neljä uutta hankintaa