Jukka Jalonen luottavaisena Leijonien hyökkäyspelin suhteen: ”Ollaan kärsivällisiä”

Leijonat nappasi lauantaina MM-kisoissa voiton Itävallasta. Loppulukemat kirjattiin Suomelle 3-1.
Jukka Jalonen kommentoi ottelun jälkeen C Moren haastattelussa pelin olleen tasainen tuttuun tapaan. Vaikka maalinteon tehokkuuden kanssa Suomella oli jälleen vaikeuksia, on Jalonen asian suhteen hyvin luottavaisin mielin.
– Tiukkaa vääntöä. Kyllä nämä pelit pysyy vähämaalisina ja tasaisina, varsinkin jos ei itse pysty tekemään paikoista maaleja. Loppuun asti joutuu vääntämään. Omiin on nyt mennyt kahdessa pelissä yksi maali per ottelu, se on hyvä asia. Edelleenkin vielä tuo hyökkäyspeli vähän vaatii tehokkuutta lisää, mutta ollaan kärsivällisiä. Toivotaan ja uskotaan siihen, että se napsahtaa tiistaina tai viimeistään torstaina, Jalonen summasi.
Suomi iski kiekon kahdesti häkkiin jo ensimmäiseen seitsemään ja puoleen minuuttiin, jolloin näytti siltä, että Leijonat menee ottelussa menojaan. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, vaan peli pysyi tasaisena alusta loppuun saakka.
– Itävalta puolusti keskustaa hyvin tokassa erässä ja me vähän pyörittiin siellä ulkopuolella. Olisi pitänyt ampua pikkuisen enemmän kiekkoa maalille. Kolmas erä oli sitten taas parempi meiltä ja saatiin enemmän tontteja, mutta ei sitten välttämättä tehokkuutta riittävästi. Voitto on kuitenkin aina voitto ja tästä on hyvä jatkaa, Jalonen päätti.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Seuraa heitä! Tässä ovat MM-kisojen parhaat puolustajat
- Seuraa heitä! Tässä ovat MM-kisojen parhaat hyökkääjät
- Leijonat veti NHL-kortin hihasta – nämä MM-kisapassit jäivät leimaamatta
- Kiekko-Espoo julkisti kaksi pelaajahankintaa – haaviin nuorten MM-kultakapteeni
- Tehomies jättää Liigan – lataa suorat sanat: ”Suomi on nähty”
- Eeli Tolvanen omasta roolistaan Leijonissa: ”Tulosta pitää tulla”
- Balázs Sebők palaa Liigaan!
- Kärpät teki jättikaappauksen KalPasta!
- Toimittaja: Liiga-mestari KalPan tähtipelaajat loikkaamassa Tapparaan!
- Tappara vahvistuu MM-kisahyökkääjällä!
- Urheilucast: Leo Komarov kahden Liiga-seuran kiikarissa!
- Tässä Leijonien MM-joukkue – kaksi uutta NHL-vahvistusta mukaan!
- Olli Jokisen HIFK:lta yllätysveto: NHL-konkari mukaan!
- Kärppien hyökkääjä loikkaa toiseen Liiga-seuraan
- Jukurit hankki kolme uutta pelaajaa – Sportin työmyyrä saapuu koeajalle
- IL: Jokerit tekemässä huiman hankinnan mestari-KalPasta
- Mikko Rantanen upotti Coloradon käsittämättömällä tempulla: ”Legendaarinen esitys!”
- Maajoukkuemies lähtee Ilveksestä – uusi seura selvillä!
- SHL:n mestariseura hyvästeli kaksi suomalaista – toinen matkalla Liigaan
- MTV: Suomen NHL-tähti sanoi ”kiitos ei” MM-kisoille