Helposti yllätetty Emil Larmi ruoski rajusti itseään: ”Siellä oli vissiin peli käynnissä”

TAMPERE. Leijonien maalivahti Emil Larmilla ei ollut keskiviikkona paras päivä, vaikka Ranskasta irtosikin 5-3-voitto.
Larmille erityisesti ottelun alku oli vaikea. Ranska karkasi 1-0-johtoon vain minuutin pelin jälkeen, kun Leijonat-vahti yllätettiin helposti etukulmasta.
– Siellä oli vissiin peli käynnissä, mutta en tiedä, että oliko siellä vielä maalivahti paikalla. Ei noita tarvitsisi mennä. Siinä annettiin kaverille vähän eteen. Joskus se on tuollaista.
Larmi ei ollut muutenkaan tyytyväinen omiin otteisiinsa.
– Peli meni itseltäni vähän intoiluksi ja jossakin määrin myös sähläämiseksi. Pitää saada rauhallisuutta taas tekemiseen, Leijonat-vahti kommentoi.
Samalla Larmi muistutti kuitenkin, että tärkeintä oli saada ottelusta mukaan täydet kolme pistettä.
– Voitto on voitto. Eihän se kauneimmalla tavalla tullut, mutta se on ihan sama, koska pistemäärä on sama. Ei ollut todellakaan mikään helppo vastustaja, Larmi sanoi.
Miikka Lahtinen
Twitter: @ladalahtinen
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Hirmunimiä tulossa! IS: Jokerit tehnyt neljä huimaa värväystä Mestikseen
- Vuoden 2024 MM-kisojen alustavat lohkojaot selvillä! Leijonat suuren haasteen edessä
- Latvia sekosi täysin MM-menestyksestä – maahan julistettiin kansallinen vapaapäivä!
- Tässä ovat MM-turnauksen palkitut pelaajat
- Saksan loistava taistelu ei riittänyt – Kanada on maailmanmestari vuosimallia 2023!
- Latvialaiset menivät täysin sekaisin sensaatiomaisesta pronssista – ex-liigapelaaja: ”Ei ole sanoja”
- Petteri Nummelinilta huikea paljastus Latvian juhlahumusta C-Morella: ”Otin oluen presidentin kanssa”
- Niklas Bäckström otti kantaa Leijonien maalivahtien peluutukseen Herätys, Leijonat! -ohjelmassa
- Näin suomalaiset jääkiekon ystävät reagoivat Latvian pronssiin: ”Vuoden sykähdyttävin urheiluhetki”
- Täyttä riemua! Tältä Latvian vaihtoaitiossa näytti, kun pronssimitali varmistui – katso tilanne
- Iloinen uutinen! Kanadan maajoukkuelegenda kihloihin joukkuekaverin kanssa
- HIFK-pomo Tobias Salmelainen ylistää Leijonien NHL-tähteä: ”Paras pelaaja, jonka oon nähnyt”
- NHL-toimittaja: Jesse Puljujärvelle käymässä kova kohtalo
- Nyt jysähti! Liiga-seura vahvistuu kahdella kanadalaispelaajalla
- Kaksinkertainen SM-kultapuolustaja Aleksi Elorinne palaa Liigaan – uusi seura selvillä!
- Kaksinkertainen SM-kultapuolustaja vapaille markkinoille – edessä paluu Liigaan?
- Ben Blood löysi uuden joukkueen!
- Latvian valmentaja Petteri Nummelin laukoi C Morella: ”Toivottavasti eivät s**tana vihellä enää peliäkään”
- Kari Jalonen tulisilla hiilillä Tshekeissä – David Pastrnak sanoi suoran mielipiteensä suomalaisluotsista
- Lasse Kukkonen suivaantui C Moren studiossa Kanadan MM-kapteenin tempauksesta: ”Kuin vanhojen autojen kauppias”