Huippuvahvistus! Kasperi Kapanen Leijonien avuksi MM-kisoihin – liittyy samalla armeijan palvelukseen

St. Louis Bluesin suomalaishyökkääjä Kasperi Kapanen liittyy Leijonien MM-leiriryhmään. 26-vuotias kolmannen polven kiekkotähti on Leijonien ensimmäinen NHL-vahvistus.
Tänään Suomeen saapunut Kapanen ilmoittautui ensitöikseen asepalvelukseen. 26-vuotias kuopiolainen viettää kuitenkin palvelusajan alun Leijonien mukana.
– Kapanen on mukana leiriryhmässä jo ensi viikolla Vaasassa ja Porissa. Sitä emme vielä tiedä, pelaako Kapanen Tanska-otteluissa vai meneekö ensimmäinen viikko aikaerosta toipumiseen ja joukkueen kanssa harjoitteluun, Leijonien GM Jere Lehtinen avasi tiedotteessa.
– On hienoa saada Kassu mukaan joukkueeseen. Olen myös iloinen siitä esimerkistä, mitä hän Lauri Markkasen tavoin näyttää nuorille suomalaisurheilijoille asepalveluksen suorittamisesta, Lehtinen jatkoi.
Kapasella on takana erikoinen kausi NHL:ssä. Huippunopea hyökkääjä aloitti kautensa vaisusti Pittsburgh Penguinsin riveissä kirjaten 43 ottelussa tehot 7+13=20. Kapanen kaupattiin siirtorajalla St. Louis Bluesiin, jossa hän sai heti hyvin vastuuta ja 23 ottelussa syntyi kelpo tehopisteet 8+6=14.
Voit tutustua MM-kisojen lohkoihin ja otteluohjelmaan täällä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Liiga-seuralta yllätysveto: ulkomaalaisvahvistuksen sopimus revitty!
- Leijonien MM-lohkoviholliselle hirmuvahvistuksia NHL:stä!
- SaiPassa ovi käy – hurjia menetyksiä!
- NHL-seura sopimukseen Leijonien MM-hyökkääjän kanssa!
- Seuraa heitä! Tässä ovat MM-kisojen parhaat puolustajat
- Seuraa heitä! Tässä ovat MM-kisojen parhaat hyökkääjät
- Leijonat veti NHL-kortin hihasta – nämä MM-kisapassit jäivät leimaamatta
- Kiekko-Espoo julkisti kaksi pelaajahankintaa – haaviin nuorten MM-kultakapteeni
- Tehomies jättää Liigan – lataa suorat sanat: ”Suomi on nähty”
- Eeli Tolvanen omasta roolistaan Leijonissa: ”Tulosta pitää tulla”
- Urheilucast: Leo Komarov kahden Liiga-seuran kiikarissa!
- Tässä Leijonien MM-joukkue – kaksi uutta NHL-vahvistusta mukaan!
- Olli Jokisen HIFK:lta yllätysveto: NHL-konkari mukaan!
- Kärppien hyökkääjä loikkaa toiseen Liiga-seuraan
- Jukurit hankki kolme uutta pelaajaa – Sportin työmyyrä saapuu koeajalle
- IL: Jokerit tekemässä huiman hankinnan mestari-KalPasta
- Mikko Rantanen upotti Coloradon käsittämättömällä tempulla: ”Legendaarinen esitys!”
- SHL:n mestariseura hyvästeli kaksi suomalaista – toinen matkalla Liigaan
- MTV: Suomen NHL-tähti sanoi ”kiitos ei” MM-kisoille
- IL: Veli-Matti Savinainen loikkaa yllättävään Liiga-seuraan!