Yle: Hirmuvahvistus Leijonille? Jukka Jalonen avasi Patrik Laineen tilannetta
Leijonat on saamassa NHL:stä mahdollisesti hirmuisen vahvistuksen kevään MM-kisoihin, paljastaa Jukka Jalonen.
Leijonien päävalmentaja kertoi lauantaina Yle Urheilulle, että Patrik Laine on kiinnostunut pelaamaan kotikisoissa, mikäli hän vain pysyy terveenä. Jo tässä vaiheessa on varmaa, ettei suomalaistähden edustama Columbus Blue Jackets etene NHL:n pudotuspeleihin.
– Patrik oli jo viime vuonna kiinnostunut tulemaan MM-kisoihin, mutta loukkaantui harmillisesti ennen kisoja. Kyllä hänellä on sama fiilis tänä päivänäkin. Jos ei mitään ihmeitä satu, Patrik saattaa olla käytettävissä.
– Patrik suhtautuu positiivisesti Leijoniin, kuten on aina suhtautunut. Varmaan kotikisat ja ennen kaikkea kisat Tampereella kiinnostavat lisäksi, Jalonen sanoi Ylelle.
Mikäli Laine vahvistaa Leijonia, niin hänet nähdään miesten MM-kisoissa toista kertaa. Viimeksi suomalaistähti on pelannut MM-turnauksessa keväällä 2016, jolloin hänet valittiin koko kisojen arvokkaimmaksi pelaajaksi (MVP) sekä tähdistökentälliseen.
Voit tutustua MM-kisojen lohkoihin, otteluohjelmaan ja lipunmyyntiin täällä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Edmontonille shokkiuutinen: Leon Draisaitl pitkään sivussa!
- Tappara on terästä! Tässä on Liigan runkosarjan tähdistökenttä
- Liigan pudotuspeliparit selvillä – TPS:lle jättipettymys
- Juhamatti Aaltoselta suora mielipide Lukko-tähdestä MTV:llä: ”Ylivoimaisesti Liigan paras sentteri”
- TPS-päävalmentaja Toni Söderholm tuomitsi Oliver Lauridsenin törkytaklauksen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Montreal-tähti telakalle – aukeaako nyt paikka Patrik Laineelle?
- HIFK:lle jäi luu käteen – IS: Ilves nappasi tähtipelaajan nenän edestä!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Liiga-faneille herkkua – näin näet päätöskierroksen ilmaiseksi!
- Jukurien kapteeni teki uhkauksen ennen Liigan päätöskierrosta – näin kävi
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia