ElmoTV: Jussi Tapolan valmennusura jatkumassa ulkomailla – käynyt neuvotteluja suurseuran kanssa
Tapparan päävalmentaja Jussi Tapolan valmennusura on jatkumassa ensi kaudella ulkomailla. ElmoTV:n tietojen mukaan Tapola on käynyt neuvotteluja päävalmentajan pestistä Saksan DEL-liigaan ja sen suurseura Adler Mannheimiin.
Mannheim on voittanut maansa pääsarjan mestaruuden kahdeksan kertaa, joista viimeisin tuli vuonna 2019. Tällä kaudella joukkue sijoittui runkosarjassa kolmanneksi ja se pelaa parhaillaan puolivälieräsarjaa Kölner Haiea vastaan.
48-vuotias Tapola toimii kaikkiaan kuudetta kauttaan Tapparan päävalmentajana. Hän on voittanut noiden vuosien aikana kolme Suomen mestaruutta ja yhden hopean sekä CHL:ssä mestaruuden ja hopean. Tapola on hoitanut kahden kauden aikana myöskin Tapparan urheilujohtajan tehtäviä.
Tapolan valmennusura alkoi HPK:n junioreista ja hän nousi sitä kautta myöskin yhden kauden ajaksi HPK:n Liiga-joukkueen apuvalmentajaksi. Tapola on nähty myös Leijonien apuvalmentajana kaudella 2017-18.
Uransa varrella Tapola on valmentanut toistaiseksi yhden kauden ulkomailla. Se tapahtui kaudella 2018-19, jolloin hän luotsasi Kunlun Red Staria KHL:ssä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Hurja tutkalukema: Tässä on NHL:n nopein pelaaja
- NHL-veteraanin uskomaton teräsmiesputki venyy – nousi kaikkien aikojen kakkoseksi!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Lähde: Liigasta tuttu pistetykki siirtyy uuteen seuraan!
- Oikeustieteen tohtorilta kova lausunto Liigan kohusikailusta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- Anze Kopitarilta huima temppu NHL:ssä – nousi kaikkien aikojen ykköseksi!
- Suomalaisvahti vapaille markkinoille? NHL-mies voi viedä työpaikan SHL:ssä
- Olli Määttä hurjassa iskussa NHL-siirron jälkeen! Taas tuli tulosta
- Saku Koivun 31 vuotta vanha Liiga-ennätys romukoppaan
- Liigan päätöskierroksella jättipanokset – nämä sijat ratkaistaan tiistaina
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- IL: Liigan nopein pelaaja loikkaa kilpailijan riveihin!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- IL: Kulisseissa muhii jättiyllätys – Liigaan uusi seura?
- Tapparasta lähtenyt Roby Järventie: iso huhu!
- SS: Joonas Lyytinen palaa Liigaan!
- Jani Mäkelä otti kantaa Veli-Matti Savinaisen ratkaisuun: ”Yksi mies löytyi”