JYPiltä poikkeuksellinen ratkaisu Sami Nikun, Jerry Turkulaisen ja kumppanien suhteen: ”Pelaajiemme palvelusten perään on kyselty, mutta…”
Liigajumbo SaiPa ja pykälää ylempänä oleva Sport ovat aloittaneet kevättalvelle tyypilliset tyhjennysmyynnit.
SaiPa on viimeistä pudotuspelipaikkaa perässä toivottomat 28 pinnaa, Sportin ero sinne on yhdeksän pistettä – joskin kaksi ottelua vähemmän kymppisijan HPK:ta pelanneena.
Näistä peliliikkeistä mieleen tulee helposti se, mitä tekee JYP? Se on kolmanneksi viimeisenä, kahdeksan pisteen päässä HPK:sta.
Jyväskyläläisorganisaatio kertoi kevään suunnitelmistaan sen nettisivuilla. Joukkue teki poikkeuksellisen ratkaisun SaiPan ja Sportin rinnalla esimerkiksi supertähtien Sami Nikun ja Jerry Turkulaisen suhteen.
– Olemme päättäneet mennä urheilu edellä. Meidän pelaajiemme palvelusten perään on kyselty, mutta haluamme pitää nykyisen joukkueen kasassa ja saattaa keskustelun asiasta täten päätökseensä, toimitusjohtaja Risto Korpela sanoi.
Tiedotteessa kerrottiin, että loppukauden suunnitelmasta palaveerasi JYP Jyväskylä Oy:n johto.
– Seuran tekemä päätös perustuu nimenomaan niihin unelmiin, urheilun tarjoamiin tarinoihin sekä uskoon menestyksestä, jotka ovat urheilussa isoja asioita. Meillä on vahva usko niin pelaajiimme kuin muihin seuran ihmisiin. Uskomme, että meillä on unelma ja unelman eteen tehdään ratkaisuja,
urheilujohtaja Mikko Viitanen sanoi.
JYPin pelit jatkuvat tällä viikolla nimenomaan Sportia ja ensimmäisellä karsiutujan paikalla olevaa Jukureita vastaan. Voisi kaiketi sanoa, että viikon teema on tulos tai ulos tai jotain sinnepäin.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nyt tuli paljastus – Patrik Laine meinattiin kaupata verivihollisen riveihin NHL:ssä!
- Nimet paperissa – Tappara jysäytti ison sopimusuutisen ensi kaudeksi!
- NHL:ssä tapahtuu – Edmontonille uusi suomalainen!
- Nyt on lähellä – Patrik Laineen tilanteessa uusi käänne!
- Liigan pudotuspeliennakko – KalPa & HIFK: Hyydyttääkö stadilaisten kevätkunto hallitsevan mestarin?
- Risto Dufva palaa päävalmentajaksi
- Jarno Pikkarainen: tämä on Petteri Riihisen tilanne nyt
- Liigan pudotuspeliennakko – JYP & Pelicans: Voittaako sitkeys vai yksilötaito?
- Toimittaja: Kiekko-Espoo menettää tehopuolustajansa NHL:ään
- Kultaleijonan lähtö varmistui Sveitsissä – palaamassa Liigaan
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!