Liigan 18. peliviikko päättyi lauantaina, joten nyt on hyvä aika vetää pakettiin mennyt aika. Tässä kasattuna päättyneen viikon viisi positiivisinta ja viisi negatiivisinta seikkaa.

Plussat:

+5 Derek Barach ja Ässät

Barach summasi neljään päivään saldon 2+3 (+5) ja Ässät raapi samalla kolme voittoa. Neljä peräkkäistä voittoa ovat siivittäneet padan jo neljän pisteen päähän suorasta puolivälieräpaikasta.

+4 Kristian Vesalainen ja HIFK

Vesalaisen viikon saldo 2+2, HIFK liitää jo yhdeksän ottelun pisteputkessa.

+3 Arttu Pelli ja Michael Joly

Pelli iski HPK:lle kolmeen peliin kolme maalia ja seitsemässä edellisessä ottelussa hän on jäänyt tehoitta vain kerran. Joly puolestaan syötti päättyneellä viikolla peräti neljä maalia.

+2 Reid Gardiner

JYP-tykki pysyy viikon kahden häkin myötä yhä mukana taistelussa maalipörssin voitosta. Kauden 18 häkkiä on vain yhden vähemmän kuin kärkinimi Joona Ikosella (llves).

Mainittakoon, että Gardiner kellotti HIFK:ta vastaan hyökkääjälle täysin järjettömän peliajan 23.31.

+1 Ensimmäisistä Eetu Randelin ja Samu Bau

Randelin torjui KalPan maalilla liigauransa ensimmäisen nollapelin Ilvestä vastaan, Bau puolestaan iski uransa avausmaalin Ilveksen väreissä TPS:ää vastaan veivaamalla ensiksi pakki Niklas Arellin ja sitten molari Lassi Lehtisen solmuun.

Miinukset:

-5 Ässien kotipelien tilastot

Pata pelasi tällä viikolla kaksi kotiottelua, ja kummastakin virallisten tilastojen saaminen Liigan sivuille kesti ikuisuuden. Ei pitäisi olla mahdollista 2020-luvulla.

-4 Juhamatti Aaltonen

Jukurien taitelija on osunut viimeksi 5. joulukuuta 2022, ja nyt hän on kaiken lisäksi lasaretissa. Ei hyvä, ei kiva.

-3 SaiPa

Tylsä nosto, mutta ei oikein muutakaan voi. Neljä tappiota putkeen ja esimerkiksi toiseksi viimeiseen sijaan matkaa on 14 pinnaa ja viimeiseen jatkopaikkaan 21 pistettä. Se paikka on karannut, ja lappeenrantalaisten kausi tulee päättymään runkosarjaan ja sen viimeiseen sijaan.

-2 Marek Langhamerin saamat iskut

Ilveksen vahti on saanut lähiaikoina aivan liikaa iskuja kupoliin. Lauantaina Langhamerin vati meni nurin, ja nän jakoi iskuja KooKoon Kasperi Ojantakaselle.

-1 Kärpät

Tylsä on tämäkin valinta ehkä, mutta mutta.

Siis Kärpillä on pelaamatta 19 runkosarjapeliä, ja suora puolivälieräpaikka on neljän pisteen päässä. Sijoitus on kahdeksas.

Kärpät ei ole missään vaiheessa näyttänyt oikeasti tosimerkkejä heräämisestä, vaan oikeastaan päinvastoin. Lauantaina tuli Ässät ohi sarjataulukossa.