NHL:n uusi suomalaisnimi oli millien päässä uransa avausmaalista – konkari ennätti kiekkoon ensiksi: ”Kentällä olleet kaverit olivat tavallaan vihaisia minulle”
Boston Bruinsin NHL-joukkueen Joona Koppanen nousi maanantaiyönä ensimmäistä kertaa urallaan tehopisteille.
Hän sai syöttöpisteen Nick Folignon iskemään 3-0-maaliin San Jose Sharks -pelissä, jonka Bruins voitti 4-0.
Maali aiheutti pienimuotoisen hässäkän. Kumilätkän sisään olisi voinut ohjata Folignon tavoin ihan yhtä hyvin Koppanen. Pelaajien mailat olivat maalin edessä liki kiinni toisissaan kiekon osuessa tällä kertaa Folignon työvälineeseen.
– Nauroin, koska kentällä olleet kaverit olivat tavallaan vihaisia minulle. Moni luuli, että Koppanen ohjasi sen sisään, yhdysvaltalaiskonkari virnisti NHL:n nettisivuilla.
– Olin tavallaan surullinen, mutta Koppasen saatua syöttöpisteen kaikki olivat lopulta onnellisia, konkari jatkoi.
Koppanen pelasi matsissa vajaat 14 minuuttia saalistaen tehotilastoon plusmerkinnän. Laukauksia hänelle ei kirjattu, mutta yhden kahden minuutin jäähyn suomalainen istui.
Tamperelaistaustainen hyökkääjä on pelannut tarunhohtoisessa nyt kolme matsia pistein 0+1=1. AHL:n puolella Providence Bruinsissa tilille on tullut tällä kaudella 36 matsia pistein 6+14=20.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Olli Jokinen: ”Ei missään nimessä ole mitään näyttämisen halua median suuntaan”
- Sapettavatko tyhjennysmyynnit? Nyt puhuvat Liiga-valmentajat: ”Kyllähän se väärin on”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- NHL: iso Venäjä-linjaus!
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- Mikko Rantanen: loistouutinen!
- Ukko-Pekka Luukkoselle kauden ensimmäinen nollapeli NHL:ssä – Juuse Saros hurjassa kiekkosateessa
- Eeli Tolvasesta tipahti ikävä uutinen
- Edmontonille shokkiuutinen: Leon Draisaitl pitkään sivussa!
- Tappara on terästä! Tässä on Liigan runkosarjan tähdistökenttä
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia