JYP on vahvistanut tulevien vuosien hyökkäysosastoaan. Seura on hyödyntänyt kaksi optiovuotta Severi Lahtisen, 24, sopimuksesta.

– Severillä on kyvyt nousta Liigan tähtipelaajaksi. Häneltä on aina nähty taikurin taikatemppuja milloin missäkin kohtaa kenttää, mutta nyt hän ymmärtää, milloin taitoja voi valjastaa käyttöön ja rikkoa kaavaa. Se juuri on hänen vahvuutensa, että hän pystyy tekemään asioita, joita ei osaa odottaa, urheilujohtaja Mikko Viitanen kertoo.

– Hän pystyy kehittymään vielä kaikista helpoimmalla osa-alueella, eli fysiikassa ja saamaan sitä kautta luisteluunsa lisää voimaa.

Lahtinen on ollut tällä kaudella tehokas. 32 ottelussa taiturimainen hyökkääjä on nakuttanut tehot 6+12=18. Kausi lähti hieman hitaasti liikkeeseen, mutta etenkin tammikuussa Lahtinen on ollut liekeissä. Neljässä ottelussa hän on iskenyt tehot 4+4=8.