Pohjois-Amerikassa viime vuodet kiekkoillut, mutta täksi kaudeksi JYPin riveihin palannut Sami Niku on saanut kutsun armeijaan, uutisoi Iltalehti.

Liigan tähtipuolustajien joukkoon lukeutuvan Nikun tulisi astua asepalvelukseen 17. huhtikuuta, mutta useaan otteeseen armeijaan menoa lykännyt pelaaja ei ole asiasta innoissaan.

– Se ei sopisi tilanteeseeni nyt oikeastaan millään tavalla. En pysty viettämään kesääni siellä. Silloin pitäisi saada jotakin muutakin aikaan.

– Alan olla kiekkoilijana parhaassa iässä, niin olisi ikävää viettää koko kesä armeijassa. Se ei sovi tähän hetkeen. Ja perhetilanteenikin on sellainen, että on kaksi pientä lasta, mikä ei helpota tilannetta, Niku sanoi Iltalehdelle.

Aiemmin puolustaja on saanut lykättyä armeijaan lähtöä NHL:n ja perheenlisäyksen takia. Nyt lykkäyksen alkavat olla vähissä.

– Jo viime kesänä sen asian kanssa oli niin vaikeaa, joten luulen, että he eivät sitä hirveän helpolla anna. Pitää jo jotain ihmeitä olla, että sen saa. En ole sitä vielä miettinyt, että mitä sen asian kanssa tehdään. Katsotaan lähempänä, Niku kommentoi.

Armeija voisi sotkea tätä kautta paljonkin, mikäli JYPin kausi venyy pitkälle kevääseen. Niku on varmasti myös potentiaalinen nimi, kun Leijonien MM-leiriryhmään.