Hyvävireinen Kasperi Kapanen osui taas poikkeuksellisessa paikassa – ”Tuo on jokseenkin epätodellista”

Boston Bruins ja Pittsburgh Penguins kohtasivat Suomen aikaa myöhään maanantai-iltana NHL:n talviklassikossa, joka päättyi jälkimmäisenä mainitun osalta raskaaseen pettymykseen.
Pens johti peliä maalein 0-1 pitkälle päätöserään, mutta lopulta Boston vei pisteet maalein 2-1. Jake DeBrusk osui 47. ja 57. peliminuutilla. Penguinsin vierasmaali oli Kasperi Kapasen käsialaa.
– Mielestäni pelasimme melko vakaan ottelun, nähdäkseni olimme parempi joukkue ison ajan pelistä. Boston on hyvä joukkue ja siihen on syynsä, miksi he ovat NHL:n kärjessä, suomalaispelaaja mietti seuransa kotisivuilla.
Kuopiolainen on ollut viime aikoina loistavassa vedossa. Kasassa on pisteet 6+10=16, mutta näistä 11 (5+6) on syntynyt joulu-tammikuun aikana.
Maanantai-illan osuma oli pelaajalle jo tämän uran toinen ulkojäillä. Ensimmäinen syntyi aikoinaan Toronto Maple Leafsissa, jota Kapanen edusti kausina 2015-20.
– Tuo on jokseenkin epätodellista. Jotkut eivät pääse pelaamaan ulkojääpelejä lainkaan, joten olen onnekas kahden maalin miehenä. Nytkin tunnelma oli uskomaton, hetki oli erityinen, Kapanen pähkäili.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Nyt se alkaa – tässä Leijonien ketjut MM-kisojen avausottelussa!
- HIFK rysäytti yllättävän pelaajakaappauksen NHL:stä!
- Urheilucast: Tässä Antti Tyrväisen uusi Liiga-seura!
- Liiga-seura nappasi Tapparan ykkösvahdin!
- Liiga-seuralta yllätysveto: ulkomaalaisvahvistuksen sopimus revitty!
- Leijonien MM-lohkoviholliselle hirmuvahvistuksia NHL:stä!
- SaiPassa ovi käy – hurjia menetyksiä!
- NHL-seura sopimukseen Leijonien MM-hyökkääjän kanssa!
- Seuraa heitä! Tässä ovat MM-kisojen parhaat puolustajat
- Seuraa heitä! Tässä ovat MM-kisojen parhaat hyökkääjät
- Urheilucast: Leo Komarov kahden Liiga-seuran kiikarissa!
- Tässä Leijonien MM-joukkue – kaksi uutta NHL-vahvistusta mukaan!
- Olli Jokisen HIFK:lta yllätysveto: NHL-konkari mukaan!
- Kärppien hyökkääjä loikkaa toiseen Liiga-seuraan
- Jukurit hankki kolme uutta pelaajaa – Sportin työmyyrä saapuu koeajalle
- IL: Jokerit tekemässä huiman hankinnan mestari-KalPasta
- SHL:n mestariseura hyvästeli kaksi suomalaista – toinen matkalla Liigaan
- Mikko Rantanen upotti Coloradon käsittämättömällä tempulla: ”Legendaarinen esitys!”
- MTV: Suomen NHL-tähti sanoi ”kiitos ei” MM-kisoille
- IL: Veli-Matti Savinainen loikkaa yllättävään Liiga-seuraan!