Aatu Räty tehoili AHL:ssä – löysi entisestä liigatykistä oivan tutkaparin
NY Islandersissa aiemmin tällä kaudella NHL-debyytin tehnyt ja seitsemässä ottelussa kaksi maalia iskenyt Aatu Räty on pelannut viime ajat AHL:ssä tehokkaasti.
Hän palasi Bridgeport Islandersiin tammikuun puolen välin alla, ja nyt tilillä on paluun jälkeen neljä matsia pistein 2+1=3.
Maanantai-iltana pelatussa ottelussa Springfield Thunderbirdsiä vastaan suomalainen saalisti tehot 1+1=2, ja Islanders voitti 2-6.
Räty löysi venäläisestä Ruslan Iskhakovista oivan tutkaparin. Suomalaisen 1-1-maalin Iskhakov syötti, hän puolestaan iski itse 1-5-osuman Rädyn syötöstä.
Iskhakov voi olla suomalaisille tuttu nimi kaudelta 2020-21, jolloin hän pelasi jääkiekkoliigaa TPS:ssä. Iskhakov iski 54 runkosarjan pelissä tehot 10+28=38, 13 pudotuspeliottelun saldo oli 2+5=7. Hyökkääjä voitti tuon kauden päätteeksi liigahopeaa.
Ensimmäistä isoa kauttaan pohjoisamerikkalaisissa kaukaloissa pelaava räty on iskenyt AHL:ssä tällä kaudella tehot 7+8=15. Ne ovat syntyneet 27 matsissa.
- Liigassa nähtiin melkoinen valmentajapommi – Ismo Lehkonen varoittaa seurauksista Ylellä: ”Voi tulla häiriötekijä”
- Brad Lambert iskettiin siirtolistalle NHL:ssä – kohtalo selvisi nyt
- Venäjältä raju hyökkäys Suomea vastaan – nyt pilkataan jo mielenterveyttä!
- Venäjän MM-paluu sai jälleen yhden sponsorin jyrähtämään – uhkaa vetäytyä kisoista!
- Liiga-seuralta pelaajauutisia – kiinnitti yli 500 ottelun konkarin, maalivahti lainalle Suomi-sarjaan
- HIFK vahvisti jättiuutisen – uusi päävalmentaja selvillä!
- SaiPa reagoi Raimo Helmisen lähtöön – uusi päävalmentaja selvillä
- Nyt se on varmaa – Raimo Helminen palaa Ilvekseen!
- Urheilucast: HIFK kahden Liigan supertähden perässä
- Venäjän MM-paluusta valtava kohu – nyt jyrähti pääsponsori: uhkaa lähdöllä
- Urheilucast: Jokerit kaupittelee neljää tähteään – iski silmänsä Liigan maalikuninkaaseen
- Liigassa nähtiin melkoinen valmentajapommi – Ismo Lehkonen varoittaa seurauksista Ylellä: ”Voi tulla häiriötekijä”
- Liiga-seuralta pelaajauutisia – kiinnitti yli 500 ottelun konkarin, maalivahti lainalle Suomi-sarjaan
- Brad Lambert iskettiin siirtolistalle NHL:ssä – kohtalo selvisi nyt
- Venäjältä raju hyökkäys Suomea vastaan – nyt pilkataan jo mielenterveyttä!
- Urheilucast: HIFK kahden Liigan supertähden perässä
- SaiPa reagoi Raimo Helmisen lähtöön – uusi päävalmentaja selvillä
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!
- Venäjän MM-paluu sai jälleen yhden sponsorin jyrähtämään – uhkaa vetäytyä kisoista!
- HIFK vahvisti jättiuutisen – uusi päävalmentaja selvillä!