Nuorten MM-kisaennakko: Lohko A:n suosikista ei epäselvyyttä
Nuorten MM-kisat alkavat tuttuun tyyliin tapaninpäivänä. A-lohkossa puolivälieräpaikoista taistelevat Kanada, Ruotsi, Tshekki, Saksa ja Itävalta.
Saksa ja Itävalta ovat toisaalta ennakkoon ainoat joukkueet, joilta karsintojen välttäminen vaatii taistelua.
Tshekki
Tshekillä on muutama turnauksen eliittiin kuuluva pelaaja, mutta toista kertaa peräkkäin mitalipeleihin pääseminen vaatii venymistä. Maalin suulla ei tälläkään kertaa ole Nick Malikin tai Jakub Dostalin kaltaista huippuvahtia, vaan Jakub Suchanek kalpenee top 5 -joukkueiden kassareihin verrattuna.
David Jiricek olisi monessa muussa joukkueessa todennäköinen valinta turnauksen tähdistökentälliseen. Näissä karkeloissa jo kolmatta kautta nähtävä Stanislav Svozil pelaa huippukautta WHL:ssä, mutta tämän kaksikon takana riittää alavireisiä kausia ja huippujoukkueisiin nähden heikkoa laatua.
Hyökkäyksessä toivo lepää Jiri Kulichin, Gabriel Szturcin, Matyas Sapovalivin ja Jakub Brabenecin harteilla. Myös ykköskierrokselle ensi kesän NHL-draftissa arvioitu Eduard Sale voi olla jo nyt yksi slaavilaisten avainpelajista.
Puolivälieräpaikka on käytännössä selviö, mutta Suomea tai Yhdysvaltoja vastaan tie hyvin suurella todennäköisyydellä nousee pystyyn.
Saksa
Saksa on viime aikoina kehittänyt Tim Stützlen, JJ Peterkan ja Lukas Reichelin kaltaisia huippulupauksia NHL:ään, mutta tällä kertaa ei vastaavan tason laatua ole käytettävissä. Ainoana Nuorten Leijonien kokoonpanosta taistelisi Julian Lutz, joka on ansainnut paikkansa DEL-joukkue EHC Münchenin hyökkäyksen rungosta.
Myös Haakon Hänelt ja maalivahti Nikita Quapp ovat NHL:ään varattuja, joista varsinkaan jälkimmäisen alkukausi ei oikeuta hurraa-huutoihin. Saksassa syntynyt Kanadan kaksoiskansalainen Ryan Del Monte on pelannut toki toistaiseksi hyvän kauden OHL:ssä, ja Roman Kechterkin kuuluu joukkueen avainpelaajiin.
Puolustus on keskieurooppalaista reikäjuustoa, maalin suulla on tarjolla vain imureita ja hyökkäyspään tehot ovat kapeilla harteilla. Kaikki paukut on lyötävä Itävalta-peliin, sillä jokainen joukkue A-lohkossa on Saksaa laadukkaampi.
Itävalta
Itävalta on monelta osin hyvin samanlainen joukkue kuin Saksa. Vinzenz Rohrer on paljon vartijana ja todella verrattavissa oleva pelaaja naapurimaan tähtihyökkääjä Lutziin.
Finn Van Ee, Luca Auer ja Ian Scherzer ovat kukin pelaajia, joiden kanssa Saksan puolustuksella riittää tekemistä. Puolustuksessa ässäkorttina on David Reinbacher, josta povataan Itävallan kaikkien aikojen ensimmäistä ykköskierroksella NHL:ään varattavaa puolustajaa.
Hyökkäyksessä Itävallalla on pieni etulyöntiasema ja puolustuskin sillä on kovempi, mutta koko korttitalo uhkaa kaatua maalivahtipeliin. Jos edes joku AlpsHL:n rivimiehistä saa hurmoksen päälle, Itävalta voittaa ensimmäisen ottelunsa alle 20-vuotiaiden MM-tasolla.
Kanada
Kanada marssittaa kotikisoihinsa kolmen NHL-avun vahvistaman ryhmän. Brandt Clarke, Shane Wright ja Dylan Guenther muodostavat yhdessä kolme neljästä NHL-debyyttinsä tehneestä pelaajasta tässä turnauksessa.
Maalivahtipeli ei vaahterapaidoilla ole huipputasoa, mutta aivan eturivin NHL-lupauksia ei tunnu olevan oikein kellään käytettävissään. Puolustuksesta löytyy Clarken, Olen Zellwegerin ja Kevin Korchinskin kaltaisia vikkeliä kiekollisia puolustajia sekä Ethan Del Mastron ja Jack Matterin kaltaisia yli 190-senttisiä kolosseja, joita vastaan ei moni tässä ikäluokassa kaksinkamppailuja voita.
Tähän kun lyödään vielä Wright, Guenther, ensi NHL-draftin kärkinimet Connor Bedard ja Adam Fantilli sekä läjä huippuvireessä olevia kärkipään NHL-varauksia, ei tämän turnauksen suurinta suosikkia tarvitse pitkään pohtia.
Ruotsi
Carl Lindbomin huippukausi Allsvenskanissa nostaa Ruotsin maalivahtipelin ennakkoon koko kisojen parhaaksi. Monena vuonna Djurgårdens IF -vahdin otteet eivät toki riittäisi moiseen titteliin.
Hyvää maalivahtipeliä Ruotsi tarvitseekin, sillä puolustus on tämän kokoonpanon ehdoton heikkous. Simon Edvinsson jätti karkelot viime hetkellä väliin ja Calle Odeliuksen alkukausi on ollut pettymys, mutta toivo lepää taustalta nousseiden Adam Engströmin, varaamattoman Victor Sjöholmin ja 17-vuotiaan Axel Sandin Pellikan harteilla.
Hyökkäyksestä löytyy tulivoimaa, sillä Fabian Lysell koputtelee jo NHL-ovia, Leo Carlsson on nostanut itsensä yhdeksi ensi NHL-draftin kuumimmista nimistä ja Simon Robertsson, Filip Bystedt, Liam Öhgren, Noah Östlund ja Isak Rosén olisivat lähes kaikki huippunimiä missä tahansa joukkueessa. Pettymykseksi tällä kaudella on luettava maalilinkona hehkutettu Jonathan Lekkerimäki, joka on tehnyt vain kaksi osumaa tällä Allsvenskan-kaudella.
Hyökkäyksen taso riittää hyvällä joukkuepelillä mestaruuteen, kuten myös Lindbom onnistuessaan, mutta puolustus ei ole missään nimessä top 3 -tasoa. Mitali olisi Ruotsille onnistuminen, vaikka maassa hehkutetaankin hyökkäyspään talentin vuoksi mestaruutta. Toinen perättäinen häviö puolivälierissä on täysin mahdollinen, jos vastaan asettuu turnauksen musta hevonen Slovakia.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Edmontonille shokkiuutinen: Leon Draisaitl pitkään sivussa!
- Tappara on terästä! Tässä on Liigan runkosarjan tähdistökenttä
- Liigan pudotuspeliparit selvillä – TPS:lle jättipettymys
- Juhamatti Aaltoselta suora mielipide Lukko-tähdestä MTV:llä: ”Ylivoimaisesti Liigan paras sentteri”
- TPS-päävalmentaja Toni Söderholm tuomitsi Oliver Lauridsenin törkytaklauksen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Montreal-tähti telakalle – aukeaako nyt paikka Patrik Laineelle?
- HIFK:lle jäi luu käteen – IS: Ilves nappasi tähtipelaajan nenän edestä!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Liiga-faneille herkkua – näin näet päätöskierroksen ilmaiseksi!
- Jukurien kapteeni teki uhkauksen ennen Liigan päätöskierrosta – näin kävi
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä