Pelicans sorvasi jatkopahvin yllättäjän kanssa – urheilutoimenjohtajalta kova näkemys: ”Debytoinee Leijonien EHT-miehistössä”
Jääkiekkoliigan maajoukkuetauolla sensaatiomaisesti kakkosena keikkuva Lahden Pelicans sorvasi jatkosopimuksen pakki Petteri Riihisen kanssa kauden 2024-25 loppuun asti. Joukkue kertoi asiasta nettisivuillaan.
Liigassa kaudella 2020-21 debytoinut pakki on ollut tänä syksynä mainiossa iskussa. Kauden 19 peliä ovat tuoneet tehot 1+2, plusmiinussaldo näyttää jopa lukemaa +7.
– Hienoa, että Petteri jatkaa kehittymistään Lahdessa myös tulevaisuudessa. Vaikka hän on noussut jo kuluvalla kaudella täysin uudelle tasolle, takataskusta löytyy edelleen runsaasti piilopotentiaalia. Mikäli kehitys jatkuu samanlaisena kuin tähän asti, Petteri debytoinee Leijonien EHT-miehistössä joko tällä tai viimeistään ensi kaudella, Pelicansin urheilutoimenjohtaja Janne Laukkanen latasi.
Keski-iältään sarjan toiseksi nuorin (23,77) joukkue Pelicans on syyskauden suurin sensaatio. Pelsu voitti 20 ensimmäisestä pelistä peräti 12 varsinaisella peliajalla, suoria tappioita se koki vain neljä. Pelicans on kaksi pinnaa kärki-Lukkoa perässä ja vieläpä yhden ottelun vähemmän pelanneena.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ruotsalaispelaaja lähtee NHL:stä – solmi pitkän sopimuksen uuteen seuraan
- Nuorten Leijonien joukkue kesän turnaukseen selvillä!
- NHL-konkari ohitti Liigan – rahakas tarjous ei muuttanut päätöstä
- Jonathan Quickin seuraava siirto varmistui – NHL-legenda palaa heti
- Nyt ratkesi – NHL-supertähti valitsi Dallasin!
- Nyt pamahti iso NHL-diili – puolustajalle 54 miljoonaa dollaria
- Huippumaalivahti ja NHL-seura oudossa tilanteessa – iso kuilu raha-asioissa
- Petteri Rimpiseltä itsevarma arvio ensi kaudesta IL:lle – ”Ehdottomasti”
- Tampere Cup 2026: Ottelut, tulokset, liput
- Pitsiturnaus 2026 - Rauma: Ottelut, tulokset, tv, liput
- SK: NHL-supertähti haluaa pelata tässä Liiga-joukkueessa – yhdellä ehdolla
- Tässä syy Mikko Rantasen kohusiirrolle? Tämä tapaus harjoituksissa oli liikaa Carolinalle
- Nappaako Jarmo Kekäläinen jättivonkaleen NHL-markkinoilta? ”95-prosenttisen varmaa”
- Florida Panthers: luottomies pidätetty – seura reagoi välittömästi
- Se oli siinä – NHL-vahti lopettaa: ”Moni ei nähnyt henkilökohtaista taisteluani”
- Patrik Laineen ympärillä käy jälleen kuhina – uusi NHL-seura nousi esiin
- Urheilucast: Jonne Tammelasta uusi käänne – toinen Liiga-seura houkuttelee tuntuvalla tarjouksella
- Suomi mukaan uuteen 3vs3-turnaukseen – tässä joukkue!
- Chicago Blackhawks NHL-legendan perässä – Connor Bedard ylistää: ”Edelleen mahtava pelaaja”
- SHL-seura kasaa hurjaa tähtisikermää – 3500 ottelun edestä NHL-kokemusta