No se sopimus loppui nopeasti – kiusaamiskohussa ryvettynyt pistelinko sai lähteä NHL:stä
NHL-maailma kuohahti äskettäin, kun järkyttävässä kiusaamiskohussa ryvettynyt puolustaja Mitchell Miller, 20, solmi Boston Bruinsin kanssa NHL:n tulokassopimuksen taannoin.
Julkisuuteen kantautui lokakuussa 2020 tieto, että Miller olisi kiusannut vuoden 2016 aikana kehitysvammaista poikaa. Tämän äidin mukaan hänen poikansa oli henkiseltä iältään neljä vuotta ikäisiään nuorempi.
Jenkin sopimusilo ei kauaa kestänyt, kun Boston tiedotti viikonvaihteessa purkaneensa sopimuksen pikatahtiin. Asiasta kerrottiin seuran nettisivuilla.
– Olemme velkaa faneillemme, pelaajillemme, henkilökunnallemme, kumppaneillemme ja yhteisöllemme sen, että käytäntömme ja toimintamme ovat linjassa niiden aatteiden kanssa, joita vaadimme itseltämme ja koko organisaatioltamme, seuran tiedotteessa kerrottiin.
– Syvimmät pahoittelut (kiusatulle) pojalle ja hänen perheelleen, jos tämä kuvio sai tuntemaan olon näkymättömäksi ja arvottomaksi. Pahoittelemme.
Pakki ei ole pelannut NHL:ssä otteluakaan. Viime kaudella hän edusti Tri-City Stormia USHL:n 65 pelissä, joissa syntyi 88 (41+47) pinnaa.
LUE MYÖS:
Floridan tähtihyökkääjä sivuun pelikiellon takia – suomalaiset ottivat roolia maanantaiyön pelissä
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liigan pudotuspeliennakko – Ässät & Kiekko-Espoo: Voiko rumaa syöksykierrettä enää pysäyttää?
- Topi Niemelä: iso siirtohuhu!
- Juuse Saroksesta karmea uutinen!
- Liigan pudotuspeliennakko – Lukko & HPK: Ylivoimainen suosikki tarjoilee rajun kyykytyksen
- Ura ohi – yli 900 NHL-ottelun konkari iski luistimet naulaan!
- Nyt tuli paljastus – Patrik Laine meinattiin kaupata verivihollisen riveihin NHL:ssä!
- Nimet paperissa – Tappara jysäytti ison sopimusuutisen ensi kaudeksi!
- NHL:ssä tapahtuu – Edmontonille uusi suomalainen!
- Nyt on lähellä – Patrik Laineen tilanteessa uusi käänne!
- Liigan pudotuspeliennakko – KalPa & HIFK: Hyydyttääkö stadilaisten kevätkunto hallitsevan mestarin?
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä