MTV: Kai Suikkanen linjasi seuraavaa valmennuspestiään – Liiga-seuroille suorat sanat: ”Se on selvä asia”
TPS:n kevään 2010 sensaatiomaisesta Suomen mestariksi valmentanut Kai Suikkanen etsii parhaillaan uutta työpaikkaa.
Konkariluotsi jäi ilman seuraa itävaltalaisen Dornbirn Bulldogsin luovuttua paikastaan monikansallisessa ICEHL-sarjassa. Palo valmennushommiin on kuitenkin yhä olemassa.
– Kyllä ilman muuta. Kysymyshän on aina tietenkin, minkälaista ja missä on tarjolla, ja onko yleensäkään tarjolla, kertoo MTV:lle.
Liigassa miestä ei tämän omien puheiden mukaan kuitenkaan enää nähdä.
– En minä Suomessa valmenna. Se on selvä asia. Olen SM-liigassa valmentanut sen ajan, mitä olen valmentanut, päässyt voittamaan kultaa (TPS:ssä 2009–10) ja hopeaakin tuli (Pelicansissa 2011–12). Siinä on minulle ihan tarpeeksi. Katsotaan muualle, Suikkanen näkee.
Kyse on Suikkasen mukaan periaatepäätöksestä. Suomen sarjat on miehen osalta nähty ja koettu.
– Ei ole mitään, että olisin vetänyt herneen nenään jostakin. Siitä ei ole kysymys. On vain niin, että sellaisen päätöksen tein ja olen niin tyhmä jätkä, että jos minä jotakin päätän, siinä minä pysyn, Suikkanen väläyttää suomalaisille kiekkofaneille tutuksi tullutta huumoriaan.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Montreal-tähti telakalle – aukeaako nyt paikka Patrik Laineelle?
- HIFK:lle jäi luu käteen – IS: Ilves nappasi tähtipelaajan nenän edestä!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Liiga-faneille herkkua – näin näet päätöskierroksen ilmaiseksi!
- Jukurien kapteeni teki uhkauksen ennen Liigan päätöskierrosta – näin kävi
- Pelit pelattu – IS: Suomen NHL-hyökkääjälle karu kohtalo
- Lähde: Jarmo Kekäläinen kaupittelee Buffalon maalivahtilupausta
- LIVESEURANTA: Liigan runkosarjan viimeinen ottelukierros – tässä ovat panokset
- Toimittajalta iso paljastus – Suomi uhkaa jäädä pois World Cupista!
- NHL:n suomalaistulokas loksautti leuat – huima video leviää!
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä