Winnipeg Jetsin puolustajalupaus Ville Heinola on ilmoittanut agenttinsa välityksellä olevansa tyytymätön tilanteeseensa. 21-vuotias suomalaislahjakkuus on toivonut saavansa Jetsiltä näytönpaikan NHL:n puolella.

DailyFaceoff-sivuston NHL:n sisäpiiritoimittaja Frank Seravalli näkee Heinolan tilanteeseen mielenkiintoisen ratkaisun, joka voisi hyödyttää kaikkia osapuolia. Seravalli ehdottaa Heinolan kauppaamista toiseen NHL:stä vakituista paikkaa metsästävään huippulupaukseen.

– Ehdottaisin tällaista vaihtokauppaa, kun ottaa huomioon molempien joukkueiden loukkaantumiset ja tarpeet: Ville Heinola vaihdettaisiin Toronto Maple Leafsin hyökkääjään Nick Robertsoniin. He ovat samanikäisiä, heillä on samankaltainen potentiaali sekä he tuovat mukanaan samanlaisen riskin. Heillä on myös samanlaiset sopimuksen sekä heidät molemmat voi lähettää AHL:ään ilman siirtolistalle joutumista. Kuka sanoisi ei? Seravalli kertoo Twitterissä.

Torstaina NHL:ään nostettu Heinola on pelannut koko alkukauden AHL:ssä. Taitava puolustaja on kirjannut 11 AHL-ottelussa tehot 0+7. Heinola on Jetsin kesän 2019 ensimmäisen kierroksen (20.) varaus.

21-vuotias Robertson on puolestaan pelannut tällä kaudella NHL:ssä 10 ottelua tehopistein 2+3 sekä kaksi ottelua AHL:ssä tehoin 1+1. Kanadalaislupaus on Maple Leafsin kesän 2019 toisen kierroksen 53. varaus.