Lähde: MM-kultaleijona jättää Ruotsin kaukalot taakseen – siirtymässä ensi kaudeksi takaisin Liigaan
Ruotsin pääsarja SHL:ssä pelaava kokenut suomalaispuolustaja Miika Koivisto on tekemässä paluun Liigaan ensi kaudeksi. Asiasta uutisoi ruotsalaislehti Expressen.
32-vuotias Koivisto pelaa parhaillaan neljättä kauttaan SHL:ssä edustaen Växjö Lakers HC:ta. Hän on pelannut Ruotsissa kaikkiaan 107 runkosarjaottelua (7+33=40) sekä 14 pudotuspeliä (2+4) ja voittanut yhden Ruotsin mestaruuden. Tällä kaudella Koivisto on kirjauttanut 12 peliin tehot 3+1.
Liiga-urallaan Koivisto on edustanut KalPaa, Lukkoa, Jukureita sekä Kärppiä. Hänen tilillään on 301 pelattua runkosarjaottelua (23+112=135) sekä 26 pudotuspeliä (4+7=11). Palkintokaapista löytyy Suomen mestaruus Kärpistä keväältä 2018. Koivisto on sijoittunut puolustajien pistepörssissä jaetulle kärkipaikalle kertaalleen ja hänet on valittu kerran myös Liigan parhaaksi puolustajaksi.
Maajoukkueurallaan Koivisto on pelannut kolmet MM-kisat sekä yhdet olympialaiset, joista palkintona ovat MM-kulta (2019) sekä -hopea (2021). Koivisto on pelannut urallaan myöskin yhden kauden KHL:ssä ja tehnyt pikaisen visiitin Sveitsiin.
Koivisto on syntynyt Vaasassa, mutta Sportin riveissä hän ei ole pelannut Liigaa. Sen sijaan hänet on nähty vaasalaisseuran riveissä junioreissa sekä Mestiksessä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Synkkä tieto julki – Vegasille karu takaisku NHL-finaaleissa
- MTV:n paljastus: Leevi Teissalalla oli Liiga-diili valmiina – kariutui karulla tavalla!
- Kohuhyökkääjä palaamassa NHL:ään – Lähde: Tässä tuleva seura
- Liigan parhaat palkittiin – KooKoo juhli, Tappara kahmi tähdistöpaikkoja
- Stanley Cup -mestari iski siirtomarkkinoilla – nappasi suomalaispuolustajan
- Liigassa loistanut maajoukkuetähti: uusi seura
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Antero Mertarannalta yllättävä aluevaltaus – hyppää kehään Tallinnassa
- Doug Shedden: uusi päävalmentajapesti – suomalaislegenda mukaan valmennustiimiin
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta