Tapparan päävalmentajakuviot ovat ensi kaudeksi yhä auki, uutisoi lltalehti.

Tamperelaisseura on kartoittanut jo pidempään seuraajaa Jussi Tapolalle. Aiemmin seura neuvotteli päävalmentajan pestistä muun muassa Olli Jokisen, Mikko Mannerin ja Antti Pennasen kanssa, joista Jokinen ei ole enää mukana keskusteluissa. Pennanen teki puolestaan sopimuksen Ilvekseen ja Manner on kertonut haluavansa jatkaa valmentajana Ruotsissa.

Tuoreimpana huhuna Tapparaan on liitetty ruotsalaisvalmentaja Rikard Grönborgin nimi. Ruotsalainen luotsaa tällä hetkellä Zürich Lionsia, mutta hänen sopimuksensa on katkolla kesänä. Grönborgin nimi ei ole noussut tamperelaisseuran johdossa puskista esiin, vaan hänellä on henkilökohtaisia tuttuja Tapparan taustayhtiön Tamhockey Oy:n hallituksessa.