Brad Lambertin tehotilastoon karu lukema AHL-debyytissä, Leijonien kultasankari iski uran ensimmäisen maalin

AHL-kaukaloissa riitti viime yönä vilskettä, ja suomalaisittain kenties kaikkein mielenkiintoisin matsi käytiin myöhään lauantai-iltana Manitoba Moosen ja Rockford IceHogsin välillä.
Kiistelty suurlupaus Brad Lambert debytoi pohjoisamerikkalaisissa sarjapeleissä 4-5-jatkoaikatappioon taipuneen Manitoban väreissä.
Moose johti ottelua kahden erän jälkeen 3-0, mutta taipui lopulta. Lambert jäi pisteittä, laukoi kahdesti ja sai tehotilastoon karmean luvun -3.
Hän pelasi toistaiseksi viimeisellä Suomen kaudellaan 2021-22 kaikkiaan 52 liigapelissä pistein 4+6. Lambert edusti viime kaudella JYPiä ja sitten Pelicansia.
Myös Henderson Silver Knightsin 6-2-voittoon päättyneessä Tucson Roadrunners -pelissä kirjoitettiin suomalaista kiekkohistoriaa.
Pohjois-Amerikkaan täksi kaudeksi siirtynyt olympia- ja MM-kultamitalisti Sakari Manninen latasi ensiksi mainitun väreissä uran ensimmäisen maalin.
AHL:ää on pelattu nyt yhden viikonlopun verran, ja suomalaisten sisäistä pistepörssiä johtaa San Diego Gullsin pakki Olli Juolevi saldolla 1+3.
Hän on koko sarjan pörssissä jaetulla 11:nnellä sijalla, puolustajien pörssissä Juolevi keikkuu jopa jaetulla kakkospaikalla.
Koko sarjan pörssissä 20 parhaan joukkoon mahtuu myös Charlotte Checkersin hyökkääjä Anton Levtchi – 2+1.
Maalivahtien torjuntapörssissä paras suomalainen on nelossijan Eetu Mäkiniemi. San Jose Barracudan molari torjui kauden avauksessa 3-1-voiton Iowa Wildista prosenttien noustessa lukemiin 96,6.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Liigassa käväissyt NHL-konkari lyö hokkarit naulaan – pelasi yli 1000 NHL-ottelua
- Lukko täräytti uuden pelaajahankinnan – värväsi HIFK:sta ja Jokereista tutun puolustajan
- Lupaava puolustaja jättää Ilveksen – ura jatkuu toisessa liigaseurassa
- Expressen: Konkarihyökkääjä Robin Alvarez siirtyy Ilvekseen
- Leijonien puolustajalle kävi kylmät NHL:ssä – farmi kutsuu
- KooKoolle järisyttävä takaisku – kultakypärä pitkään sivussa!
- Jarkko Malinen palaa Liigaan – tässä uusi seura!
- Järkyttävä tapaus: juutalaisvastainen isku johti kiekkolupauksen potkuihin
- Huonoja uutisia – kaksi suomalaislupausta passitettiin NHL:stä farmiin
- IS: Tommi Niemelän kohtalo selvillä – tässä on Pelicansin ensi kauden todennäköinen päävalmentaja
- NHL jää taakse – Joakim Kemell vaihtaa maisemaa
- Colorado Avalanchen tähtihankinta myöntää: Teki kalliin virheen kesän sopimusmarkkinoilla – ”Ymmärsin vasta myöhemmin…”
- Ismo Lehkonen laukoo kovaa kritiikkiä Kärpille – NHL-lupaukselle satikutia: ”Heitän yhden esimerkin”
- Pelicans pelaajakaupoilla – haaviin kova vahvistus!
- MTV Urheilu: Leijonien maailmanmestari ja olympiavoittaja liittyi Mestis-seuran mukaan
- Liigassa loistanut suomalaistähti iski komeat tehot NHL-jäillä – ylistyssanoja sateli: ”Hän oli poikkeuksellinen”
- Petri Kontiola käytti osuvaa lempinimeä TPS:n hyökkäysketjusta – Jani Alkio repesi täysin: ”Menee pasmat sekaisin”
- Oho! Dallas antoi lähtöpassit suomalaispelurilleen
- Jarkko Malinen palaa Liigaan – tässä uusi seura!
- Sami Niku ilmiliekeissä – vastaavaan ei ole yltänyt yksikään puolustaja Liigassa