Kaksi suomalaistaituria sekä ruotsalainen pistetykki – SHL-seuran ykkösketjulla huima pistepotentiaali alkavalla kaudella

Ruotsin pääsarja SHL:ssä pelaava IK Oskarshamn on kasannut harjoituskaudellaan suomalaisittainkin hyvin mielenkiintoisen ykkösketjun, joka omaa valtavan potentiaalin tehdä kovaa tulosta kaukalossa alkavalla kaudella.
Kyseisen ketjun muodostavat joukkueeseen täksi kaudeksi siirtyneet suomalaistaiturit, Ahti Oksanen ja Antti Suomela, sekä toisen kautensa seurassa aloittava ruotsalainen pistetykki Patrik Karlkvist.
28-vuotias Suomela on pelannut Liiga-urallaan 179 ottelua tehopistein 58+78=136. Kaudella 2017-18 hän voitti JYPin riveissä Liigan pistepörssin iskettyään 59 otteluun komeat pisteet 21+39=60. Sitä edeltävällä kaudella hän sijoittui puolestaan pistepörssin seitsemänneksi, kun 58 otteluun syntyivät tehot 22+23=45. Suomela pelasi edelliset neljä kautta Pohjois-Amerikassa, jossa tilille tuli 51 NHL-ottelua ja 126 AHL-ottelua. Viime kauden 48 AHL-otteluun hän viimeisteli pisteet 14+12=26.
Oksasella on takanaan huippukausi Tshekin pääsarjassa Mountfield HK:n paidassa. 29-vuotias Oksanen takoi 56 otteluun tehot 25+23=48 sijoittuen sarjan maalipörssin neljänneksi ja pistepörssin seitsemänneksi. Toissakaudella hän tehtaili puolestaan Liigassa KooKoon riveissä 53 otteluun pisteet 22+26=48 ja sijoittui Liigan pistepörssissä neljänneksi ja maalipörssissä jaetulle kutossijalle. Urallaan Oksanen on tehnyt myös ECHL:ssä 52 pistettä 53 otteluun, minkä lisäksi hän pelasi tehokkaita kausia SaiPassa.
Vasta ensimmäisen SHL-kautensa pelannut Karlkvist sijoittui välittömästi maalipörssin toiseksi ja pistepörssin neljänneksi mätettyään 49 otteluun komeat tehopisteet 26+26=52. Toissakaudella hän teki Allsvenskanissa 42 otteluun 45 pistettä ja sitä edellisellä kaudella hän oli maali- ja pistepörssin kolmonen, kun 52 otteluun syntyi peräti 68 pistettä. Toissakaudella 30-vuotias Karlkvist käväisi myös Liigassa Sportin paidassa, mutta se visiitti ei mennyt nappiin. Hän pelasi Suomessa kahdeksan ottelua tehoitta ennen kuin palasi takaisin kotimaahansa.
Oksanen-Suomela-Karlkvist -koostumus on ollut kasassa Oskarshamnin kaikissa kuudessa harjoitusottelussa. Heistä Suomela on viimeistellyt jo neljä maalia, kun taas Oksasella on kasassa pisteet 1+2 ja Karlkvistilla tehot 0+2.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- NHL:n suomalaislupaus nousemassa isoon rooliin? ”Olisi ansainnut paikan jo viime kaudella”
- TPS-pomo: Veli-Matti Savinaisen saaminen Turkuun yllätti – ”Oli itse yhteydessä”
- Nuoret Leijonat murskasi Kanadan NHL-superlupauksia vilisevän tähtisikermän
- Liiga-hyökkääjä Aarne Talvitiestä karmea uutinen
- Sebastian Ahon Carolina valmistelee jättihankintaa NHL:ssä?
- NHL-rivimies sai haluamansa – jättipalkka kouraan!
- Toimittaja: Legendaarinen NHL-pelipaita tulee takaisin!
- Tappara jysäytti hankinnan Pohjois-Amerikasta – NHL:ssä pelannut hyökkääjä haaviin!
- Ismo Lehkoselta hurja arvio Liiga-lupauksesta: ”Tulee voittamaan pakkien pistepörssin”
- Ryan Laschin yllätyssiirrosta uutta tietoa – hylkäsi tarjoukset Liigasta
- Tämä on Petri Kontiolan tilanne – kuva julki
- Ismo Lehkoselta hurja arvio Liiga-lupauksesta: ”Tulee voittamaan pakkien pistepörssin”
- Siirtopommi! Lähde: Tässä Ryan Laschin uusi seura
- HIFK:n floppihankinta löysi uuden osoitteen
- Liiga-hyökkääjä Aarne Talvitiestä karmea uutinen
- 46-vuotias seuralegenda tekee yllätyspaluun – siirtyy III-divisioonaan!
- Yllätyspaluu: Lähes 300 NHL-ottelun suomalainen siirtyy Liigaan!
- Jukurien kultakypärä: uusi seura
- Tapparan NHL-lupaus loikkaa HIFK:hon – myös toinen pelaaja suuntaa Helsinkiin
- Se oli siinä – lähes 300 NHL-ottelun konkari lopettaa uransa