IL: Liigaan palannut KHL:n maalikuningas vertaili sarjoja keskenään – ylisti vuolaasti Liigaa: ”Aika oma sarjansa”

Tapparan riveihin täksi kaudeksi palannut hyökkääjä Niko Ojamäki saapui takaisin Liigaan kahden ulkomailla vietetyn kauden jälkeen. Hän pelasi ensin kauden Ruotsissa ja menneellä kaudella hän voitti KHL:n maalipörssin iskettyään 48 otteluun upeat 29 maalia ja kaikkiaan 43 tehopistettä.
27-vuotias Ojamäki on yksi alkaneen Liiga-kauden kovimpia vahvistuksia. Yleensä KHL:n maalikuningas ei siirry seuraavaksi kaudeksi Liigaan, mutta muuttuneen maailmantilanteen vuoksi kyseinen kuvio toteutui.
Nyt KHL:n ja SHL:n nähneenä Tapparan paitaan palannut Ojamäki ylisti Liigaa vuolaasti.
– Kyllä tämä SM-liiga on aika oma sarjansa. Täytyy vähän eri tavalla valmistautua henkisesti ja katsoa videoita vastustajan pelaamisesta, Ojamäki kehui Iltalehden haastattelussa.
Seuraavaksi Ojamäki vertaili Liigaa ja KHL:ää. Hänen mielestään sarjojen erot liittyvät etenkin viisikkopelaamiseen.
– Trap-pelaaminen on varmaankin suurin ero. Täällä viisikko pelaa todella paljon paremmin kuin KHL:ssä. Siellä sitten yksilöt pääsevät vähän enemmän esiin, Ojamäki vertaa.
Alkaneella Liiga-kaudella Ojamäki on iskenyt kolme maalia kolmeen otteluun.
VEDONLYÖJÄ.COM
LYÖ VETOA AMMATTILAISTEN VIHJEILLÄ
- Saat ensimmäisen vihjeen ilmaiseksi koodilla “VALIOLIIGACOM“.
- Tilillesi lisätään ilmainen vihje.
- Voit ostaa lisää krediittejä koska tahansa!
- Tässä HPK:n kapteenisto alkavalle Liiga-kaudelle
- Kolminkertainen Stanley Cup -mestari sai valmennuspestin
- Kohti seuraavaa turnausta – tältä näyttää Nuorten Leijonien joukkue
- Suomalaisvalmentaja nimettiin NHL-huippupestiin
- KHL-valmentaja lataa tiukkaa tekstiä kohtelustaan NHL:ssä: ”Olen v*ttuuntunut”
- NHL-toimittaja: Connor McDavidin seuraava sopimus tulee yllättämään kaikki
- Kärpät liekehti Ruotsissa – ulkomaalaisvahvistus keräsi hurjat tehot
- Jatkaako tähtipakki Espoossa? Näin urheilupomo kommentoi MTV:lle
- Patrik Laineelta kova mielipide menneestä kaudesta MTV:lle: ”Olen tyytyväinen”
- Huima arvio: Tässä NHL:n 2000-luvun tähdistöketju!
- Jokerien maalitykki: Uusi seura
- Liigan monivuotinen törkypelaaja ripustaa luistimet naulaan!
- Veli-Matti Savinainen saapui TPS:ään – teki heti yhden huomion
- Ilvekseltä karu tiedote
- IL: Täällä Jokerit pelaa alkavalla kaudella!
- Nähdäänkö Jani Hakanpää pian Kärpissä? Kultaleijonalta suora vastaus IL:lle
- MTV Urheilu: Liiga-seuran harjoituksissa yllättävä näky – huippunimi mukana!
- Toimittaja: NHL:ssä voi pian jysähtää iso suomalaiskauppa!
- Jokerit-tähti: seura vaihtuu!
- Raati on puhunut: tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa