Tulista tekstiä! HS: Jari Kurri latasi täyslaidallisen jokerikeskustelusta: ”On tämä aika show, s*atana”
Jokereiden Liiga-projekti on viime aikoina herättänyt isoja kohuja Suomen kiekkopiireissä. Teemu Selänteen edustama Naurava Narri Oy on vetäytynyt projektista. Nyt huhujen mukaan Joel Harkimo omistaa seuran brändioikeudet.
Jokereiden entinen johtohahmo Jari Kurri on saanut samalla todella kovaa kritiikkiä. Helsingin Sanomien haastattelussa Kurri paljastaa, että median myllytys on ollut raskasta.
– Hyvää terapiaa leikata nurmikkoa. Saa päätä vähän tyhjennettyä, Kurri sanoo Helsingin Sanomille.
– On tämä aika show, saatana. En oikein tajua. Isot mittasuhteet saa ja paisuu ja paisuu.
Kun Jokerit lähti KHL:stä, Kurri suunnitteli seuran palauttamista Liigaan. Idea kuitenkin kuoli nopeasti.
– Aika nopeasti huomasin, että kirjoittelu ja hyökkäykset minua kohtaan olivat sellaisia, että tein nopean päätöksen oman itseni ja perheeni kannalta, Kurri kertoo.
– Olen ihan tarpeeksi saanut kärsiä tässä. Ajattelin, että on parempi jäädä sivuun ja alkaa työstää uutta tulevaisuutta.
Omasta tulevaisuudestaan Kurri ei osaa sanoa mitään.
– En tiedä, perkele. Pitää miettiä, istua alas, ottaa happea ja saada oma elämä vähän niin kuin raiteilleen, Kurri sanoo.
– Sota on julma. Sitä on edelleen tänä päivänäkin ja tuntuu jatkuvan. Kyllä tässä on huolenaiheita.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Edmonton teki kovan ratkaisun – kallispalkkaiselle floppivahdille karu uutinen
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä
- Hurja tutkalukema: Tässä on NHL:n nopein pelaaja
- NHL-veteraanin uskomaton teräsmiesputki venyy – nousi kaikkien aikojen kakkoseksi!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Lähde: Liigasta tuttu pistetykki siirtyy uuteen seuraan!
- Oikeustieteen tohtorilta kova lausunto Liigan kohusikailusta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- Anze Kopitarilta huima temppu NHL:ssä – nousi kaikkien aikojen ykköseksi!
- Suomalaisvahti vapaille markkinoille? NHL-mies voi viedä työpaikan SHL:ssä
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- IL: Liigan nopein pelaaja loikkaa kilpailijan riveihin!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- IL: Kulisseissa muhii jättiyllätys – Liigaan uusi seura?
- Tapparasta lähtenyt Roby Järventie: iso huhu!
- SS: Joonas Lyytinen palaa Liigaan!
- Mikkelin Jukurit röyhkeänä: härski temppu toistuu