Nuoret Leijonat sai kokea Kanadan tulikuuman vireen alkulohkopäätöksessä – suomalaishyökkääjä telottiin polvella
Suomi päätti jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisojen alkulohkon 3-6-tappioon Kanadaa vastaan. Tulos tiesi sitä, että vaahteranlehtipaidat veivät lohkovoiton ennen sinivalkopaitoja.
Tappion lisäksi synkkä juttu oli Juuso Mäenpään kohtalo. Kanadan Will Cuylle taklasi häntä polvella saaden suihkukomennuksen.
Kanada painoi ottelun avauserässä 3-0-johtoon, ja Suomen hanat avasi Samuel Helenius juuri ennen ensimmäistä taukoa.
Toisessa erässä Kanada lisäsi johtoa jo 5-1:een, mutta viimeisellä kaksikymppisellä Suomi sai valoa tunnelin päähän vietyään erän 1-2.
Nuorille Leijonille maalasivat Heleniuksen lisäksi Joakim Kemell (1+1) ja Roby Järventie.
Suomen ylivoima oli toiminut turnauksen kolmessa ensimmäisessä matsissa yli 60-prosenttisesti, mutta nyt Nuoret Leijonat iski vain kerran kuudesta mahdollisuudesta.
– Tiesimme Suomen ylivoiman olleen turnauksen parasta, joten halusimme lähettää signaaleja alivoimapelaamisesta, kaksi kertaa kahdesta ylivoimasta osuneen Kanadan Nathan Gaucher sanoi Kansainvälisen Jääkiekkoliitto IIHF:n nettisivuilla.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kanadan MM-joukkueelle huonoja uutisia
- Lehti: Maalitykki Reid Gardiner vaihtaa seuraa
- Leijonista tuttu Robert Leino: uusi seura
- Leijonille huippuvahvistus – viime MM-kisojen ykköstähti liittyy joukkueeseen
- Sveitsin mestaruus ratkesi hurjalla tavalla – Leijonat-hyökkääjä maalinteossa
- NHL-fiasko! Dallas Starsin suomalaistähdet kesälomille
- Leijonat taipui avauksessa – Tshekki iski kylmän suihkun EHT-turnauksessa
- Liigan pronssipelissä murskalukemat – SaiPa kylvetti Ilveksen
- Kultaleijona Oliwer Kaski: uusi seura
- Liigan pronssipeli saa pelaajilta täystyrmäyksen: ”Älyvapain idea – ei kiinnosta ketään”
- Keski-Euroopan ”suomalaisseurasta” ei oteta pelaajia Leijonien MM-leiriryhmään
- Urheilucast: Patrik Laineen ura voi päättyä – Mikko Lehtoselta kylmänviileä kommentti
- Lähde: Ruotsalainen tehopuolustaja palaa Liigaan yli kuuden vuoden tauon jälkeen!
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- Pelicans-kapteeni jättää seuran – ”Kiitos”
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut
- Jukka Jalonen palaa Liigaan!
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- Jokereille iso takaisku? Lähde: Tähtivahvistus löytänyt toisen työpaikan
- Liigan supertähti Simon Hjalmarsson: uusi seura