Liigan ulkomaalaistähdeltä kummallisia kommentteja KHL-siirrostaan: ”Saatko usein mahdollisuutta asua Venäjällä?”
Liigassa kahden viime kauden ajan kiekkoillut yhdysvaltalaishyökkääjä Alex Broadhurst yllätti kiekkokansan kesäkuussa siirtymällä KHL:ään ensi kaudeksi. Tulevalla kaudella hän edustaa Avangard Omskia.
29-vuotias Broadhurst perusteli nyt päätöstään siirtyä KHL:ään venäläisen Championat-sivuston haastattelussa. Mies jakeli kehuja sekä sarjalle että uudelle seuralleen.
– Keskustelin eri joukkueiden kanssa Euroopan sarjoista. Halusin jäädä Eurooppaan pelaamaan enkä lähteä takaisin Pohjois-Amerikkaan. Sitten sain mahdollisuuden siirtyä Avangardiin ja keskusteluiden jälkeen päätin, että tämä seura sopii minulle. Tämä on hieno liiga ja täällä pelataan hyvää jääkiekkoa. Olen iloinen, että tein oikean päätöksen.
KHL-siirto on Broadhurstin mukaan askel oikeaan suuntaan sekä pelillisesti että taloudellisesti. Häneltä tiedusteltiin myös päätöksen haasteellisuudesta tämänhetkiseen maailmantilanteeseen nähden.
– Totta kai mietin sitäkin. Huhuja ja puheita on paljon. Viime kaudella jotkut lähtivät täältä ennen kauden päättymistä. Tein kuitenkin päätökseni jääkiekon näkökulmasta. Haluan kehittyä pelaajana ja mennä eteenpäin urallani. KHL on yksi Euroopan parhaista liigoista, ellei paras, joten päätös oli selvä.
Broadhurst kertoi saaneensa tilanteessa perheeltään ja ystäviltään täyden tuen. Hän keskusteli asiasta myös veljensä Terry Broadhurstin kanssa, joka pelasi KooKoossa kaudella 2016-17.
– Puhuimme paljon veljeni kanssa. Ymmärsimme, että jääkiekon näkökulmasta tämä on loistava mahdollisuus. Saatko usein mahdollisuutta asua Venäjällä ja pelata KHL:ssä? Kaikki ottivat uutisen vastaan myönteisesti eikä kukaan sanonut mitään pahaa.
Liigassa Broadhurst edusti Helsingin IFK:ta. Hän pelasi kahden viime kauden aikana kaikkiaan 86 runkosarjaottelua tehopistein 18+51=69 sekä 15 pudotuspeliä pistein 0+9.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mikko Rantanen: loistouutinen!
- Ukko-Pekka Luukkoselle kauden ensimmäinen nollapeli NHL:ssä – Juuse Saros hurjassa kiekkosateessa
- Eeli Tolvasesta tipahti ikävä uutinen
- Edmontonille shokkiuutinen: Leon Draisaitl pitkään sivussa!
- Tappara on terästä! Tässä on Liigan runkosarjan tähdistökenttä
- Liigan pudotuspeliparit selvillä – TPS:lle jättipettymys
- Juhamatti Aaltoselta suora mielipide Lukko-tähdestä MTV:llä: ”Ylivoimaisesti Liigan paras sentteri”
- TPS-päävalmentaja Toni Söderholm tuomitsi Oliver Lauridsenin törkytaklauksen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Montreal-tähti telakalle – aukeaako nyt paikka Patrik Laineelle?
- HIFK:lle jäi luu käteen – IS: Ilves nappasi tähtipelaajan nenän edestä!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia