Kotimaista Liigaa kanavillaan lähettävän C Moren asiantuntijatiimi vahvistuu alkavalla kaudella huippunimellä, kun Leijonien mestarivalmentaja Jukka Jalonen liittyy mukaan ryhmään.

Jalonen ottaa uuden haasteen vastaan innolla.

– Liigaa tulee seurattua paljon maajoukkueen valmentajan roolissa sekä livenä että telkkarista. C Morella on ollut kasassa pätevä ja asiantunteva ryhmä, ja on hienoa päästä jatkossa myös itse mukaan vaikuttamaan lähetyksiin. Tuon pöytään asiaa ainakin pelistä ja voittamisen haasteista – ehkä voin jopa avata mitä valmentajien päässä pelien aikana liikkuu, Jalonen kuvailee pestiään MTV:lle.

C Moren kiekkotiimi sekä Liiga-ohjelmisto julkistetaan kokonaisuudessaan ensi viikolla.

Kiekkosyksy starttaa kanavalla jo perjantaina Turussa järjestettävällä Liiga Alumni All Stars -tapahtumalla. Ottelussa nähdään huima kattaus nykyistä sekä menneiden vuosien tähtiloistoa. Ottelussa pelaavat mm. tuoreet Stanley Cup -voittajat Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen. Mukana ovat lisäksi mm. Kaapo Kakko, Saku Koivu, Ville Nieminen ja Anton Lundell.

Kello 18.20 alkavan lähetyksen selostavat Jani Alkio ja Siim Liivik.