”Saumaa on jossain vaiheessa” – ottaako suomalaispakki jo toisella kaudella vakipaikan NHL:stä?
Pohjoisamerikkalaisissa kaukaloissa viime kaudella debytoinut NY Islandersin Robin Salo lähtee hakemaan alkavalla sesongilla vakipaikkaa Islesin kokoonpanosta.
Viime kaudella 21 NHL-ottelua ja 46 AHL-matsia Bridgeport Islandersissa pelannut Salo avasi ajatuksiaan NHL:n nettisivujen haastattelussa.
– Meillä on kovia pakkeja, kuten on jokaisella jengillä. Se on maailman paras lätkäsarja, jossa ilmaisia pelipaikkoja ei ole. Hyvällä kahden suunnan pelillä uskon, että saumaa pelipaikan saamiseksi on jossain vaiheessa.
Alle 18-vuotiaiden maailmanmestari ja MM-hopeamitalimies pelasi Suomessa kauteen 2019-20 asti, jonka jälkeen tie vei Ruotsiin.
SHL-joukkue Örebron edustamisen jälkeen Salon matka jatkui rapakon taakse. Mennyt aikakin voi olla omiaan auttamaan pakkia kohti taalaliigaa ja sen isompaa roolia.
– Oli erittäin tärkeä päätös lähteä Ruotsiin. En ole niin kovan luokan talentti, että olisin voinut hypätä suoraan Liigasta NHL:ään.
– Olen varmasti valmiimpi tulevaan kauteen, kun tiedän paremmin, miten asiat menevät ja suuri osa pelaajista on entuudestaan tuttuja. Nyt ei mene enää energiaa tutustumiseen, vaan saa keskittyä pelaamiseen ja omaan suorittamiseen, räjähtävyyttä ja nopeutta kehittänyt pelaaja mietti.
- Liigassa nähtiin melkoinen valmentajapommi – Ismo Lehkonen varoittaa seurauksista Ylellä: ”Voi tulla häiriötekijä”
- Brad Lambert iskettiin siirtolistalle NHL:ssä – kohtalo selvisi nyt
- Venäjältä raju hyökkäys Suomea vastaan – nyt pilkataan jo mielenterveyttä!
- Venäjän MM-paluu sai jälleen yhden sponsorin jyrähtämään – uhkaa vetäytyä kisoista!
- Liiga-seuralta pelaajauutisia – kiinnitti yli 500 ottelun konkarin, maalivahti lainalle Suomi-sarjaan
- HIFK vahvisti jättiuutisen – uusi päävalmentaja selvillä!
- SaiPa reagoi Raimo Helmisen lähtöön – uusi päävalmentaja selvillä
- Nyt se on varmaa – Raimo Helminen palaa Ilvekseen!
- Urheilucast: HIFK kahden Liigan supertähden perässä
- Venäjän MM-paluusta valtava kohu – nyt jyrähti pääsponsori: uhkaa lähdöllä
- Urheilucast: Jokerit kaupittelee neljää tähteään – iski silmänsä Liigan maalikuninkaaseen
- Liigassa nähtiin melkoinen valmentajapommi – Ismo Lehkonen varoittaa seurauksista Ylellä: ”Voi tulla häiriötekijä”
- Liiga-seuralta pelaajauutisia – kiinnitti yli 500 ottelun konkarin, maalivahti lainalle Suomi-sarjaan
- Brad Lambert iskettiin siirtolistalle NHL:ssä – kohtalo selvisi nyt
- Venäjältä raju hyökkäys Suomea vastaan – nyt pilkataan jo mielenterveyttä!
- Urheilucast: HIFK kahden Liigan supertähden perässä
- SaiPa reagoi Raimo Helmisen lähtöön – uusi päävalmentaja selvillä
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!
- Venäjän MM-paluu sai jälleen yhden sponsorin jyrähtämään – uhkaa vetäytyä kisoista!
- HIFK vahvisti jättiuutisen – uusi päävalmentaja selvillä!