Lähde: Dinamo Minsk testaa kahta venäläistä NHL-konkaria – toinen pelannut viime vuodet kaukana KHL-tasosta
Venäläisten suosimassa Telegramissä on tuotu julki yllättäviä uutisia KHL:stä. Aleksei Jemelin ja Nikolai Zherdev ovat Dinamo Minskin harjoitusvahvuudessa.
Jemelin on vaikuttanut viime vuodet Avangard Omskissa. Kahden kauden kapteeniuden jälkeen C-kirjain otettiin 36-vuotiaan konkarin rinnasta pois edelliskauden päätyttyä pudotuspeleissä ennenaikaisesti sairauskohtauksen seurauksena. Sairauskohtauksen syistä liikkuu monenlaista tietoa.
Zherdev on 37 vuoden ikäänsäkin nähden todella kaukana parhaiden pelivuosiensa tasosta. Viime kausi päättyi AlpsHL:ssä, jonka lisäksi kolmen viime kauden aikana otteluita on kertynyt yhteensä 39 kappaletta.
Viime aikoina kaksi kautta kokonaan väliin jättänyt Zherdev on Columbus Blue Jacketsin nelosvaraus vuodelta 2003. Entinen superlupaus oli uransa huipulla 23-vuotiaana kaudella 2007-08, jolloin 82 ottelussa kerääntyivät tehopisteet 26+35=61. Tämä olikin palkkakiistojen vuoksi venäläishyökkääjän kolmanneksi viimeinen kausi NHL:ssä, ja pian kaksinkertainen maailmanmestari ajautuikin KHL:n rivihyökkääjäksi ja lopulta AlpsHL:ään.
- Leijonille voitokas startti kotiturnaukseen – kaksi ensikertalaista nousi esiin
- Nyt se tapahtui – tässä on Leijonien uusi maalilaulu!
- Aleksandr Ovetshkin vaikeuksissa NHL:ssä – Venäjältä annettiin täyslaidallinen
- AL: Ilves teki jättimäisen kiinnityksen!
- Lähde: Liigan jumboseura teki pelaajahankinnan – vahvistuu yhdysvaltalaisella tehomiehellä
- Urheilucast: Florida teki jättitarjouksen NHL-megatähdestä – sitten Anton Lundell sai tylyn viestin
- HIFK-konkari avasi suunsa – Olli Jokisen touhusta suorat sanat
- Daniel Mäkiaholle tyly uutinen – Leijonien ketjut julki!
- Urheilucast: Kärpät yrittää kaapata Liiga-seuran tehomiehen – paluu Ouluun houkuttelee!
- NHL:n monivuotinen tähtihyökkääjä teki valintansa – loikkaa Venäjälle!

- Urheilucast: Jokerit kaupittelee neljää tähteään – iski silmänsä Liigan maalikuninkaaseen
- Urheilucast: Kärpät yrittää kaapata Liiga-seuran tehomiehen – paluu Ouluun houkuttelee!
- HIFK-konkari avasi suunsa – Olli Jokisen touhusta suorat sanat
- Liigassa nähtiin melkoinen valmentajapommi – Ismo Lehkonen varoittaa seurauksista Ylellä: ”Voi tulla häiriötekijä”
- NHL:n monivuotinen tähtihyökkääjä teki valintansa – loikkaa Venäjälle!
- Urheilucast: HIFK kahden Liigan supertähden perässä