MTV Sport: Tästä syystä Marko Anttila ei jatkanut Ilveksessä – Leijonien MM-konkarilla näppinsä pelissä
Leijonien kulttihahmon Marko Anttilan siirto Kärppiin on ihmetyttänyt kiekkopiireissä torstaina.
Ilvestä viime keväällä edustaneen hyökkääjäjätin mukaan Kärpät-siirron taustalla hääri oululaisseuraa edustava Leijonien MM-puolustaja Atte Ohtamaa.
– Aika nopeasti se päätös lopulta syntyi. Aten (Ohtamaa) kanssa puhuttiin tuossa MM-kisojen aikana siitä, ettei minulla ollut vielä hajuakaan, mihin menen. Atte ilmeisesti vinkkasi tuonne johtoportaan suuntaan asiasta, ja kisojen jälkeen aloitettiin neuvottelut. Kärpät on organisaatio, joka on tottunut menestymään. Alkuun oli ehkä ajatus lähteä ulkomaille, mutta kun tällainen mahdollisuus tuli vastaan, niin siihen piti tarttua. Kyllä menestyminen on mielessä, Anttila avasi asiaa Kärppien verkkosivuilla.
Anttila paljasti myöhemmin torstaina MTV Sportille syitä Ilveksen jättämiselle.
– Asiaan ei liity minkäänlaista dramatiikkaa. Ilveksen kanssa oli puhetta kyllä jatkosta, mutta heillä on sopimustilanne tällä hetkellä sellainen että mahdollisuutta jatkaa ei ollut, Anttila perusteli.
37-vuotias lempääläinen haluaa jatkossa katsoa uraansa eteenpäin vuosi kerrallaan.
– Pelihalujahan tässä on vielä paljon. Kyllä tässä vaiheessa mennään kuitenkin Teemun (Selänne) sanoin vuosi kerrallaan, eli ”one more year”, Anttila kertoo.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nyt tuli paljastus – Patrik Laine meinattiin kaupata verivihollisen riveihin NHL:ssä!
- Nimet paperissa – Tappara jysäytti ison sopimusuutisen ensi kaudeksi!
- NHL:ssä tapahtuu – Edmontonille uusi suomalainen!
- Nyt on lähellä – Patrik Laineen tilanteessa uusi käänne!
- Liigan pudotuspeliennakko – KalPa & HIFK: Hyydyttääkö stadilaisten kevätkunto hallitsevan mestarin?
- Risto Dufva palaa päävalmentajaksi
- Jarno Pikkarainen: tämä on Petteri Riihisen tilanne nyt
- Liigan pudotuspeliennakko – JYP & Pelicans: Voittaako sitkeys vai yksilötaito?
- Toimittaja: Kiekko-Espoo menettää tehopuolustajansa NHL:ään
- Kultaleijonan lähtö varmistui Sveitsissä – palaamassa Liigaan
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!