Mikko Rantanen suosittelijana Avsiin siirtyneen Artturi Lehkosen ja GM Joe Sakicin välillä – suomalaiselta huvittava heitto: ”Oikeasti tietysti sanoin…”
Artturi Lehkosen NHL-kausi on ollut vähintäänkin vuoristoratamainen. Sesonki alkoi umpisurkeassa Montreal Canadiensissa, joka menetti saumansa jatkopaikkaan jo hyvissä ajoin.
Pitkään näytti, ettei Lehkonen todellakaan pääse toistamaan viime kauden Stanley Cupin finaalipaikkaa. Mutta toisin kävi, kun Colorado Avalanche -siirto kävi toteen.
Lehkonen pelasi Habsissa lopulta 58 peliä pistein 13+16=29, Coloradossa saldo on toistaiseksi runkosarja ja pudotuspelit huomioiden 30 ottelua saldolla 12+8=20.
Yksi Lehkosen siirtoon vaikuttaneista tekijöistä oli nykyinen joukkuekaveri Mikko Rantanen. Hän konsultoi GM Joe Sakicia.
– Taisimme keskustella jotain, mutta en tarkalleen muista, mitä juttelimme. He taisivat kuitenkin kysellä, millainen tyyppi on kyseessä ja sanoin, ettei ole hääppöinen pelimies, Rantanen virnisteli NHL:n nettisivujen mukaan.
Sitten Colorado-tähti vakavoitui:
– Oikeasti tietysti sanoin, että hän on loistava jätkä, joka voi auttaa joukkuetta pukuhuoneessa ja erityisesti jäällä. Olemme nähneet sen pudotuspeleissä. Hän on pelannut erinomaisesti.
Kaksikko pääsee yrittämään Stanley Cupia yhdessä, ja mestaruus olisi kummallekin ensimmäinen. Finaalit alkavat ensi yönä.
- Aleksandr Ovetshkin vaikeuksissa NHL:ssä – Venäjältä annettiin täyslaidallinen
- AL: Ilves teki jättimäisen kiinnityksen!
- Lähde: Liigan jumboseura teki pelaajahankinnan – vahvistuu yhdysvaltalaisella tehomiehellä
- Urheilucast: Florida teki jättitarjouksen NHL-megatähdestä – sitten Anton Lundell sai tylyn viestin
- HIFK-konkari avasi suunsa – Olli Jokisen touhusta suorat sanat
- Daniel Mäkiaholle tyly uutinen – Leijonien ketjut julki!
- Urheilucast: Kärpät yrittää kaapata Liiga-seuran tehomiehen – paluu Ouluun houkuttelee!
- NHL:n monivuotinen tähtihyökkääjä teki valintansa – loikkaa Venäjälle!
- Liigassa nähtiin melkoinen valmentajapommi – Ismo Lehkonen varoittaa seurauksista Ylellä: ”Voi tulla häiriötekijä”
- Brad Lambert iskettiin siirtolistalle NHL:ssä – kohtalo selvisi nyt
- Urheilucast: Florida teki jättitarjouksen NHL-megatähdestä – sitten Anton Lundell sai tylyn viestin
- Urheilucast: Jokerit kaupittelee neljää tähteään – iski silmänsä Liigan maalikuninkaaseen
- Daniel Mäkiaholle tyly uutinen – Leijonien ketjut julki!
- Lähde: Liigan jumboseura teki pelaajahankinnan – vahvistuu yhdysvaltalaisella tehomiehellä
- Urheilucast: Kärpät yrittää kaapata Liiga-seuran tehomiehen – paluu Ouluun houkuttelee!
- HIFK-konkari avasi suunsa – Olli Jokisen touhusta suorat sanat
- AL: Ilves teki jättimäisen kiinnityksen!
- Liigassa nähtiin melkoinen valmentajapommi – Ismo Lehkonen varoittaa seurauksista Ylellä: ”Voi tulla häiriötekijä”
- NHL:n monivuotinen tähtihyökkääjä teki valintansa – loikkaa Venäjälle!
- Urheilucast: HIFK kahden Liigan supertähden perässä