Slovenia ja Unkari nousevat mukaan jääkiekon MM-kisoihin vuodelle 2023
Kuva: Juha Tamminen
Unkari ja Slovenia liittyvät vuonna 2023 uusina maina mukaan jääkiekon MM-kisoihin.
Slovenia ja Unkari sijoittui ensimmäiselle ja toiselle sijalle parhaillaan kesken olevissa I-divisioonan MM-kisoissa ja saivat tämän ansiosta suoran nousun A-sarjaan.
Turnausvoittaja Slovenia pelaa sunnuntaina vielä Etelä-Koreaa vastaan, kun taas Unkari kohtaa Romanian. Kummallakaan ottelulla ei ole enää merkitystä lopullisiin sijoituksiin.
Unkarin reitti MM-kisoihin oli poikkeuksellisen helppo
Kiekkopiireissä hyvinkin tuntemattoman Unkarin nousua MM-tasolle voidaan pitää melko yllättävänä. Unkari on pelannut MM-kisoissa vain kahdesti viimeisen 16 vuoden aikana: vuonna 2009 ja 2016. Unkarille aukesi tänä vuonna poikkeuksellinen tilaisuus nousuun, sillä kevään 2021 MM-turnauksessa yhtäkään maata ei pudotettu B-sarjaan. Myös Venäjän ja Valko-Venäjän jättäminen ulos avasi paikkoja A-sarjan MM-kisoista. Näiden muuttujien vuoksi I-divisioonan MM-kisojen A-lohkossa oli vain viisi maata mukana. Unkari voitti I-divisioonan MM-kisoissa Etelä-Korean 5-1 ja Liettuan luvuin 2-1. Sloveniaa vastaan Unkari kärsi kuitenkin ruman 1-5-tappion. Unkarin maajoukkueessa pelaa TPS:stä tuttu suomalaishyökkääjä Rasmus Kulmala sekä Ilveksen hyökkääjä Balázs Sebök.LUE MYÖS:
- Jacob Trouban tempulla karmea seuraus!
- Leijonat: yllätysnimi mukaan!
- NHL:ssä pelanneelta suomalaiselta yllätysilmoitus TikTokissa: uusi joukkue!
- Kärpistä tuttu suomalaisvahti uusi seura!
- Sveitsiläisseura kiinnitti Leijonista tutun maalitykin
- Jääkiekon U20 MM-kisat 2026
- Huhut kiihtyvät: onnistuuko Edmonton nappaamaan maalivahtivahvistuksen?
- Aatu Rätyllä huikea ilta NHL:ssä! Teki ruotsalaisvahdin naurunalaiseksi
- Vapaille markkinoille kova nimi: Tapparasta tuttu NHL-veteraani sai monoa Pohjois-Amerikassa
- ”Valmis pelaaja” – Canadiensin luotsi Martin St. Louis hehkuttaa Oliver Kapasta
- MTV: Jokerit kasaa hurjaa jengiä Liigaan!
- Urheilucast: Kärpät nappaamassa toisen Liiga-seuran tähtipuolustajan
- SS: Jukurit-kapteeni Jesper Piitulainen siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Huippuvahvistus – HIFK:n hyökkääjä suuntaa Mestikseen!
- Ismo Lehkoselta raju arvio Liigan yllättäjäjoukkueesta: ”Rupeaa tankit tyhjenemään”
- Leijonien EHT-joukkue julki – Antti Pennaselta raju ratkaisu
- Tappara-hyökkääjä: uusi osoite Liigassa
- Liigaan tähyävä Mestis-seura julkaisi yllätyshankinnan!
- AL: Ilves ryöstöretkellä Liigassa – kaappasi Leijonat-sentterin!
- HIFK:lta vihjaileva päivitys: huippukiinnitys tulossa