Leijonien puolustaja Sami Vatanen palasi tänään kokoonpanoon välieräotteluun Yhdysvaltoja vastaan. Vatanen ehti olla sivussa kokoonpanosta kahden ottelun verran sairastelun vuoksi.

Vatasen sairaudesta ei ole kerrottu julkisuuteen enempää. C Moren asiantuntija Lauri Marjamäki kuitenkin avasi puolustajan rankkaa sairaslomaa TV-lähetyksessä.

– Ajatella, että oliko hänellä vatsatautia vai mitä. Sanoi, että pari kiloa menetti painoa, Marjamäki kertoi.

Vatsataudista huolimatta Vatanen oli erinomaisella pelipäällä Yhdysvaltoja vastaan. Hän iski ottelussa tehot 1+1=2 ja kellotti kymmenen minuuttia peliaikaa.