Näkökulma: Tässä ovat MM-kiekon suurin pettymys ja suurin ilopilleri – tuoretta olympiamitalistia uhkaa mahalasku, isojen potentiaalinen haastaja innostui huikeasti
HELSINKI. Kaukana ovat ne riemunkiljahdukset ja kiekkobuumi, jotka Slovakia sai aikaan helmikuussa Pekingin olympiakisojen sensaatiomaisella pronssilla.
Suomen MM-turnauksessa sekavasti, määrätiedottomasti ja yksittäisiä hetkiä lukuun ottamatta ponnettomasti esiintynyt maa kynti A-lohkossa ennen torstain pelejä vasta kuudentena, kun neljä ottelua olivat tuoneet vain yhden voiton ja kolme pinnaa.
Kun kolmos- ja nelossijan Saksa ja Tanska kohtaavat torstaina, voi ero pudotuspelipaikkoihin kasvaa entisestään – toiseen se kasvaa varmasti.
Keskiviikkona Helsingissä nähtiin Sveitsin ja Slovakian välillä kummallinen, mutta varmasti yleisöön menevä matsi. Käkikellomaa voitti 5-3 jatkaen suorien voittojen putkessa.
Loppuminuutit kertovat voimasuhteista paljon
Keskiviikon kiehtovan pelin kummallisimmat hetket koettiin päätöserän lopulla, kun polvitaklauksesta suihkuun lentänyt Sveitsin Michael Fora ja tämän joukkuekaveri Jonas Siegenthaler olivat askista pois samaan aikaan. Slovakia pyöritti kahden miehen ylivoimalla kaksi minuuttia putkeen, mutta totaalisen tehottomana ja mielikuvituksettomasti. Edes olympialaisten maali- ja pistepörssin voittaja (7+0) Juraj Slafkovsky ei saanut oikein mitään aikaiseksi. Slovakian ykkösylivoima ei laukonut kertaakaan maalia päin ensiyrittämällä. Tuntuu uskomattomalta, miten Pekingin aikainen ja jälkeinen flow on hävinnyt kuin tuhka tuuleen. Sveitsistä puolestaan paljon kertoo joukkueen alivoimapelaaminen. Kun Sveitsin Tristan Scherwey blokkasi Slovakian Peter Ceresankin kudin katsomoon, alkoivat sveitsiläiset tuulettamaan kuin maalia konsanaan. Ymmärrettävää kyllä – alla oli miehen ja kahden miehen lähes viiden minuutin alivoima. Slovakian kasetti hajosi totaalisesti ajassa 58.29 joukkueen saatua kahden minuutin jäähyn pelin viivyttämisestä. Tätä edelsi huutelu vaihtopenkiltä kentälle. Tähän päätöserän kuvioon kulminoituu paljon: Sveitsin pelihuumori on korkealla, Slovakia ei puolestaan osu kahden miehen ylivoimalla edes Suomenlahteen. Ja kun ei osunut, hölmöili se itselleen turhan jäähyn ja jatkopaikan yhä kauemmas. Hengetön ja väritön Slovakia on turnauksen suurin pettymys, Sveitsi suurin ilopilleri – suurempien potentiaalinen haastaja todellakin. Leijonienkin tulee olla hereillä.LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Leijonat-tähti Oliwer Kaski: uusi seura
- HPK:n sensaatiovahti Kim Saarinen vahvistaa MTV:lle: Pohjois-Amerikka kutsuu
- Liiga-konkarin ura jatkuu Tshekin liigassa – ”Tuo joukkueeseen laatua”
- Mestis-seura teki kovat kaappaukset – haaviin Liiga-mestari
- Cameron Wright paljasti IL:lle: tässä uusi seura!
- MM-kutsua ei kuulu – Suomen NHL-hyökkääjältä apuhuuto IS:lle
- SaiPa: karu takaisku!
- Ilves pisti pakan sekaisin – radikaali ratkaisu!
- Nyt jysähti – huippunimi tekee paluun Ilves-paitaan!
- Nuorten Leijonien hyökkääjä: uusi joukkue Pohjois-Amerikasta!
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?
- JYPissä tehoillut tähti lähellä huippusiirtoa – nousee ”yhdeksi Euroopan palkkakuninkaista”
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- IL: Liiga-seuran kapteeni ryövättiin kilpailijan leiriin – saa lähes tuplapalkan!
- IL: Lukon tähtipuolustaja vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Huippunimi lähtee Tapparasta – uusi seura selvisi!
- Tämä olisi muuttanut kaiken – Aleksander Barkov mukana järisyttävässä NHL-siirtohuhussa
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- Ei ollutkaan filmaus – Liiga-seuran ykköstähti ulos!
- Urheilucast: Tappara, Kärpät ja HIFK tappelivat samasta kiekkotähdestä – valinta tehty!