Uskomaton juttu: Liigaorganisaatiosta nimettiin Nuoriin Leijoniin peräti kahdeksan pelaajaa – urheilujohtaja ihmeissään: ”Häkellyttävä suoritus”
Kuva: Taneli Niinimäki
Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkue pelaa perjantaista alkaen Tshekin turnauksessa, jossa maa kohtaa isäntien lisäksi Ruotsin ja Slovakian. Jääkiekkoliitto julkaisi turnausjoukkueen nettisivuillaan keskiviikkona.
Hämmästyttävä yksityiskohta on se, että Nuorten Leijonien matkassa on peräti kahdeksan KalPan pelaajaa. Maalivahtiosaston muodostavat kuopiolaisten Jami Pasanen ja Juha Jatkola. Pakiston KalPa-pelaaja on suurlupaus Kasper Puutio, hyökkäyksen viisi nimeä täydentävät kuopiolaisrynnistyksen.
– Kahdeksan pelaajaa on aivan valtava määrä, häkellyttävä suoritus. Tämän lahjakkuuden päälle on hienoa lähteä rakentamaan tulevaisuutta. Nämä kaikki nuoret pelaajat ovat ottaneet valtavia harppauksia eteenpäin, niin Liigassa kuin meidän U20-nuorten arjessa päättyneen kauden aikana, KalPan urheilujohtaja Anssi Laine sanoi seuran nettisivuilla.
– Tämä kertoo heidän lahjakkuudestaan, KalPan junioripolun onnistuneesta työstä ja meidän laadukkaasta arjestamme. Me haluamme olla Suomessa paras paikka nuorille pelaajille ja tällä hetkellä olemme oikealla tiellä.
KalPa onnistui kaiken lisäksi U20 SM-sarjassa upealla tavalla, kun se otti ikäluokan hopeat. Vain Lukko oli parempi, ja finaaleissa äärimmäisen niukalla tavalla otteluvoitoin 3-2.
– Olemme päässeet kaikilla sektoreilla ottamaan isoja askeleita ja olemme panostaneet kokonaisvaltaisesti pelaajien fysiikkavalmennukseen. Nämä satsauksest tulevat olemaan meille iso voimavara tulevaisuudessa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Yli 300 NHL-ottelun puolustaja ollut koko kauden pelaamatta – nyt löytyi uusi seura
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Naisleijonien ketjut Yhdysvaltoja vastaan julki!
- NHL-supertähti lähtee olympialaisiin karmeassa kunnossa – raju kuva julki
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?