SHL:ssä jättipommi – Tukholmassa ei ensi kaudella ole jääkiekon pääsarjajoukkuetta

SHL:ssä pelattiin lauantaina ratkaiseva karsintaottelu Timrå IK:n ja Djurgårdens IF:n välillä. Karsintasarjassa 3-0-johdossa ollut Timrå ei hävinnyt neljättäkään peliä, ja Djurgården tippui ensi kaudeksi Allsvenskaniin.
Jokaisen karsintasarjaottelun varsinaisella peliajalla hävinneelle Djurgårdenille erityisen katkeraa kalkkia oli toinen osaottelu, jota se johti vielä alle kolme minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua. Ratkaiseva osuma syntyi seitsemän sekuntia ennen päätössummeria.
Ensi SHL-kaudella ei siis ole yhtäkään joukkuetta Ruotsin pääkaupunki Tukholmasta. Djurgårdenin kauden epäonnistumista edesauttoivat kapteeni Jacob Josefsonin, toisen tähtisentteri Peter Hollandin ja varakapteenina toimineen runkopuolustaja Marcus Högströmin merkittävän osan kaudesta tai jopa koko kauden vesittäneet loukkaantumiset.
Aivan ennenkuulumatonta ei Djurgårdenin karsiutuminen SHL:stä ole, sillä se pelasi Allsvenskanissa myös kaudet 2012-14. Kauden aikana se teki kuitenkin paljon hankintoja välttääkseen putoamisen, siinä onnistumatta.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- NHL-valmentaja auto-onnettomuudessa – ajoi päihtyneenä kolme lasta kyydissään
- The Athletic: Carter Hart palaa NHL:ään – saa tällaisen sopimuksen!
- Olli Jokisen HIFK syvissä vesissä – kylmää kyytiä jälleen!
- NHL:ssä jysähti jättidiili!
- HS: Liiga-seura jätti kertomatta oleellisen – tähtihankinta saattaa lähteä yllättäen!
- HIFK:n lauantain kokoonpanossa karu tilanne
- Ukko-Pekka Luukkosesta kajahti huonoja uutisia
- Oho! NHL-toimittajalta herkullinen spekulaatio ennätysdiilistä kieltäytyneestä Kirill Kaprizovista
- Raipen SaiPan maalivahdilta karmea moka
- Lähes 300 NHL-ottelua pelannut Kanadan MM-kultapelaaja SM-liigaan!
- Urheilucast: Nuori Liiga-tähti yritetään ryövätä rahakkaalla tarjouksella – TPS, HIFK ja Ilves apajilla!
- Paljon nimiä vapailla markkinoilla – näillä Liiga-pelaajilla ei ole sopimusta ensi kaudelle
- Kovin tutkapari löytyy Savosta! Tässä ovat Liigan TOP 5 -hyökkääjät
- Lähde: CHL-mestari lähtee JYPistä – uusi seura selvillä!
- Ville Pokka löysi uuden joukkueen!
- Kärpät-vahti: uusi seura!
- Toimittaja: Leijonat-puolustaja etsii pelipaikkaa Liigasta
- NHL-järkäle paljasti: haluaa siirtyä Edmonton Oilersiin!
- MTV: Agentti teki ison paljastuksen Leo Komarovista – tämä on kärkivaihtoehto!
- Liiga-seura kerää rahaa superhankintaan: tähtäimessä lähes 300 NHL-ottelun mies!