Näkökulma: Ei tekosyitä – Ilves myy Tapparaa paremmin
Kuva: Liiga
Tampereella eletään historiallisen kovaa kiekkokevättä. Molemmat tamperelaisseurat ovat pelanneet mitalipeleissä viimeksi keväällä 2001, kun Tappara nappasi hopeiset ja Ilves pronssiset mitalit.
Tuon kevään jälkeen paikalliskilpailijat ovat matkanneet hyvin eri suuntiin. Tappara on juuri nyt yhdeksättä kertaa putkeen välierissä, kun Ilves pelasi itsensä neljän parhaan joukkoon ensimmäistä kertaa yli kahteenkymmeneen vuoteen.
Ilveksen kannattajat ovat ottaneet kaiken irti seuran paluusta huipulle. Viiden pudotuspelien kotiottelun yleisökeskiarvo on hulppea 10 177.
Tapparan vastaava keskiarvo on 6 937, vaikka pääsyliput Ilveksen kotiotteluihin ovat olleet hieman Tapparan vastaavia kalliimpia.
Myös Tapparan lukema on kohtuullisen hyvä. Lähelle legendaarisen Hakametsän kapasiteettia asettuva keskiarvo olisi todennäköisesti aiheuttanut aikanaan Tapparan toimistolla riemukkaita reaktioita.
Nyt on kuitenkin toisin. Ilves on asettanut riman siihen, mihin Tapparankin pitää tulevaisuudessa pyrkiä.
Tekosyitä on aina helppo keksiä.
On totta, että pelipäivät ovat olleet Ilvekselle hieman suosiollisemmat. Silti, myös arkipeleissä Ilves on kerännyt areenaan yli kymmenen tuhannen katsojan massan.
Myös vastustajina Kärpät ja TPS lienevät tamperelaisyleisölle kiinnostavampia kuin Tapparan vakiovastustaja Lukko tai suuryllättäjä KooKoo.
Samalla on kuitenkin muistettava, että tuotetta myydään kohderyhmälle, joka koostuu lähinnä kotijoukkueen kannattajista. Kannattajat tulevat katsomaan lähtökohtaisesti kotijoukkuetta, eivät vastustajaa.
Suurimpana syynä merkittävään eroon yleisömäärissä on esitetty Tapparan kannattajien menestyskylläisyyttä. On totta, että Ilveksen kannattajille välieräpaikka on pitkään ja hartaasti odotettua menestystä, kun taas Tapparan leirissä kevään peleihin on totuttu.
On kuitenkin laiskaa mennä sen argumentin taakse. Ilves on tehnyt valtavasti töitä sen ympärillä vellovan pöhinän ja kiinnostuksen eteen.
Tapparalla on sama olemassa sama potentiaali. Vuodesta toiseen kaukalossa muille eteen näyttävän seuran ei pitäisi olla mahdottoman vaikea tuote myydä.
Ilves – TPS tänään kello 18.30 C More ja Sub. KooKoo – Tappara tänään kello 18.30 C More.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nyt tuli paljastus – Patrik Laine meinattiin kaupata verivihollisen riveihin NHL:ssä!
- Nimet paperissa – Tappara jysäytti ison sopimusuutisen ensi kaudeksi!
- NHL:ssä tapahtuu – Edmontonille uusi suomalainen!
- Nyt on lähellä – Patrik Laineen tilanteessa uusi käänne!
- Liigan pudotuspeliennakko – KalPa & HIFK: Hyydyttääkö stadilaisten kevätkunto hallitsevan mestarin?
- Risto Dufva palaa päävalmentajaksi
- Jarno Pikkarainen: tämä on Petteri Riihisen tilanne nyt
- Liigan pudotuspeliennakko – JYP & Pelicans: Voittaako sitkeys vai yksilötaito?
- Toimittaja: Kiekko-Espoo menettää tehopuolustajansa NHL:ään
- Kultaleijonan lähtö varmistui Sveitsissä – palaamassa Liigaan
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!