Liigakonkari upotti Tanskan toisessa maajoukkuepelissään – Suomi iski kahdessa ottelussa vain yhden maalin viidellä viittä vastaan
Kuva: Ilari Isotalo
Suomi jatkoi keskiviikkona alkanutta matkaa kohti Tampereen ja Helsingin kotikisoja torstaina toisella peräkkäisellä voitolla Tanskasta. Juutit kaatuivat keskiviikkona voittomaalikisassa luvuin 3-4 ja torstaina varsinaisella peliajalla numeroin 0-1.
Suomen voittomaalin niittasi Liigassa 467 ottelua pelannut SaiPa-pakki Kalle Maalahti pelin toisen erän puolen välin jälkeen. Osuman syöttivät hyökkääjä Sakari Manninen ja pakki Oliwer Kaski. Olympiavoittaja Manninen keräsi Tanska-peleissä tehot 0+3.
Juuri ennen Maalahden maalia Ässien hyökkääjä Eemil Erholtz epäonnistui rangaistuslaukauksessa. Keskiviikkona hän summasi saldon 1+1.
Maaottelut olivat Maalahdelle ensimmäiset maajoukkueessa. Hän pelasi U18- ja U16-junioreissa muutamia otteluita kausina 2006-07 ja 2008-09. Hyviin pisteisiin kykenevän pakin osuma oli Leijonien Tanska-matsien ainoa tasakentällisin syntynyt häkki.
Ottelun päätöserän alussa esille nousi myös toinen SaiPa-pakki Nuutti Viitasalo – joskin kurjan tapauksen takia. Maajoukkueen ensikertalainen loukkasi ilmeisesti jalkaansa Mathias Bau Hansenin töötistä. Pelaaja ei enää palannut askiin.
Leijonien maalilla nollapelistä vastasi olympiavoittaja Frans Tuohimaa.
Suomi jatkaa pelejään ensi viikolla Norjaa vastaan Joensuussa ja Kuopiossa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Olli Jokinen: ”Ei missään nimessä ole mitään näyttämisen halua median suuntaan”
- Sapettavatko tyhjennysmyynnit? Nyt puhuvat Liiga-valmentajat: ”Kyllähän se väärin on”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- NHL: iso Venäjä-linjaus!
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- Mikko Rantanen: loistouutinen!
- Ukko-Pekka Luukkoselle kauden ensimmäinen nollapeli NHL:ssä – Juuse Saros hurjassa kiekkosateessa
- Eeli Tolvasesta tipahti ikävä uutinen
- Edmontonille shokkiuutinen: Leon Draisaitl pitkään sivussa!
- Tappara on terästä! Tässä on Liigan runkosarjan tähdistökenttä
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia