Karu tiedote: Ilves joutuu täydentämään maalivahtiosastoaan terveystilanteen vuoksi
Kuva: Taneli Niinimäki
Ilves on täydentänyt maalivahtiosastoaan kesken Liigan välierävaiheen.
Seura tiedottaa verkkosivuillaan, että 22-vuotias suomalaisvahti Niko Parkkinen liittyy joukkueen vahvuuteen loppukauden ajaksi. Tiedotteessa mainitaan myös, että maalivahtiosaston täydennys joudutaan tekemään joukkueen terveystilanteesta johtuen.
Parkkinen on pelannut tällä kaudella Mestiksessä KeuPa HT:n riveissä 20 runkosarjaottelua torjuntaprosentilla 89,7% sekä kolme pudotuspeliottelua prosentilla 90,0%. Kuluvan kauden aikana hän on pelannut myöskin kolme Liiga-ottelua JYPissä ja Liiga-urallaan hänen tilillään on kaikkiaan 25 pelattua ottelua JYPin paidassa.
Ilves vuokrasi maaliskuun alussa Parkkisen pelaajaoikeudet JYPiltä loppukaudeksi. Parkkinen ei ole vielä Ilveksen mukana ollut aiemmin urallaan.
Tamperelaisten maalilla päävastuuta on kantanut pudotuspeleissä Marek Langhamer. Sunnuntain toisessa välieräottelussa hänet vaihdettiin maalilta pois kahden erän jälkeen, kun TPS johti ottelua 4-0. Vadim Zherenko pelasi kolmannen erän 6-0-päättyneessä kamppailussa.
Ilveksen ja TPS:n välinen välieräsarja on kahden ottelun jälkeen tilanteessa 1-1. Kolmas ottelu käydään tiistaina Tampereella.
Pääosan kaudesta Mestis-joukkue KeuPa HT:ssä pelannut maalivahti Niko Parkkinen, 22, liittyy Ilveksen Liiga-joukkueen vahvuuteen loppukaudeksi. Ilves täydentää maalivahtiosastoaan joukkueen terveystilanteesta johtuen.
#Ilves #Liiga #Tampere
bit.ly/3usU4F4
#Ilves #Liiga #Tampere
bit.ly/3usU4F4
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Synkkä tieto julki – Vegasille karu takaisku NHL-finaaleissa
- MTV:n paljastus: Leevi Teissalalla oli Liiga-diili valmiina – kariutui karulla tavalla!
- Kohuhyökkääjä palaamassa NHL:ään – Lähde: Tässä tuleva seura
- Liigan parhaat palkittiin – KooKoo juhli, Tappara kahmi tähdistöpaikkoja
- Stanley Cup -mestari iski siirtomarkkinoilla – nappasi suomalaispuolustajan
- Liigassa loistanut maajoukkuetähti: uusi seura
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Antero Mertarannalta yllättävä aluevaltaus – hyppää kehään Tallinnassa
- Doug Shedden: uusi päävalmentajapesti – suomalaislegenda mukaan valmennustiimiin
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta