Hurja huhu Ruotsista: SHL-tippuja neuvottelee kahden NHL-puolustajan kanssa
Djurgårdens IF:n tippuminen SHL:stä oli perinteikkäälle tukholmalaisseuralle suuri pettymys. Putoaminen Allsvenskaniin ei ole kuitenkaan saanut urheilutointa rypemään itsesäälissä, mikäli Svenskafans.comia on uskominen. Ruotsalaissivuston mukaan se neuvottelee ensi kaudesta Fredrik Claessonin ja Erik Gustafssonin kanssa.
Claesson on 170 NHL-ottelua urallaan pelannut ruotsalaispuolustaja. Viime kausina vastuu NHL:ssä on 29-vuotiaalla tukholmalaisella ollut tämän ja kahden viime kauden ajan kortilla, sillä pelejä tarunhohtoisessa on kertynyt vain 20 kappaletta.
Gustafsson sen sijaan kuuluu Chicago Blackhawksin runkopelaajiin. 30-vuotias puolustaja on pelannut tällä kaudella 57 ottelua tehopistein 2+15=17. Parhaimmillaan Edmonton Oilersin vuoden 2012 neljännen kierroksen varaus iski vakuuttavat 60 pistettä kaudella 2018-19.
Vaikka lähes 20 pelaajaa jättääkin Djurgårdenin, näyttää ensi kauden kokoonpano varsin pätevältä. Tärkeimpinä palasina 520 NHL-ottelun Marcus Krüger on kiinnitetty Sveitsistä, Ludvig Rensfeldt on tehnyt jatkosopimuksen, John Norman hankittiin Jokereista, ja tiettävästi huippulupaukset Calle Odelius, Jonathan Lekkerimäki, Noah Östlund ja Liam Öhgren eivät ole lähdössä mihinkään.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Synkkä tieto julki – Vegasille karu takaisku NHL-finaaleissa
- MTV:n paljastus: Leevi Teissalalla oli Liiga-diili valmiina – kariutui karulla tavalla!
- Kohuhyökkääjä palaamassa NHL:ään – Lähde: Tässä tuleva seura
- Liigan parhaat palkittiin – KooKoo juhli, Tappara kahmi tähdistöpaikkoja
- Stanley Cup -mestari iski siirtomarkkinoilla – nappasi suomalaispuolustajan
- Liigassa loistanut maajoukkuetähti: uusi seura
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Antero Mertarannalta yllättävä aluevaltaus – hyppää kehään Tallinnassa
- Doug Shedden: uusi päävalmentajapesti – suomalaislegenda mukaan valmennustiimiin
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta