Nyt meni pahasti vihkoon – Juhani Tyrväinen sai puhtaasta vahingosta ottelurangaistuksen, joka poistettiin tilastoista: ”Voimme vain pyytää anteeksi”
Kuva: Suomen Jääkiekkoliitto
Luulajan maailmanmestarihyökkääjä Juhani Tyrväisen SHL:n maanantainen Timrå-ottelu sai sen jatkoajalla epäonnekkaan käänteen. Pelaaja huitoi pelitauolla kiekkoa hakenutta tuomaria naamaan saaden ottelurangaistuksen.
Tapaus on aiheuttanut Expressenin mukaan paljon kohua länsinaapurissa. Ottelun yksi tuomareista oli pahoitellut ratkaisua.
– Se (sanktio) oli tekemämme arvio, joka oli virheellinen. Voimme vain pyytää anteeksi, päätuomari Christoffer Holm sanoi lähteen mukaan.
Tuomarinelikko kuulemma arvioi jäällä pelin tuoksinassa, että ratkaisu oli oikea.
– Mutta kun mietimme asiaa jälkikäteen, ymmärrämme myös vahingon mahdollisuuden. Se ei ollut tarkoituksellinen isku, ja voimme vain pyytää anteeksi. Jatkossa katsomme, kuinka voimme toimia oikein ensi kerralla. Tässä oli kysessä tilanteen arviointi jäällä.
Nyt ottelurangaistuksen etsiminen pöytäkirjasta on turhaa, koska sitä ei siellä enää ole. Merkintä poistettiin myöhemmin virallisesta pöytäkirjasta.
Timrå voitti ottelun jatkoajalla 4-3. 31-vuotias Seinäjoen kasvatti Tyrväinen on summannut Luulajalle kauden 33 ottelussa pisteet 9+16=25, jäähyminuutteja on kertynyt 76:n edestä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Työntekijän huolimattomuusvirhe johti loukkaantumiseen NHL:ssä: ”Hänen kuuluu menettää työnsä”
- Christopher Gibson: joukkue vaihtuu!
- Buffalo Sabres teki uskomattoman tempun! Ukko-Pekka Luukkonen isossa roolissa
- NHL:n floppiseura sai tarpeekseen – radikaali ratkaisu!
- Suomen NHL-tähti: sakot rapsahti!
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- Kade, 15, ällistyttää – tässä NHL:n tuleva supertähti?
- Huippunimi lähtee Tapparasta – uusi seura selvisi!
- Lukon NHL-lupaus vaihtaa maisemaa!
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?
- Urheilucast: Tappara, Kärpät ja HIFK tappelivat samasta kiekkotähdestä – valinta tehty!
- JYPissä tehoillut tähti lähellä huippusiirtoa – nousee ”yhdeksi Euroopan palkkakuninkaista”
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- IL: Lukon tähtipuolustaja vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Urheilucast: Valtteri Puustinen jättää NHL:n – siirto yllättävään Liiga-seuraan vireillä
- Ei ollutkaan filmaus – Liiga-seuran ykköstähti ulos!
- Tämä olisi muuttanut kaiken – Aleksander Barkov mukana järisyttävässä NHL-siirtohuhussa
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- HIFK: jälleen kahdeksan pelaajaa ulos seurasta!