NHL:ssä syksyllä pelannut suomalaispakki hävisi taalaliigan kuvasta vähin äänin – luotsi kommentoi nyt: “On ominaisuudet nousta hyväksi yleispuolustajaksi”
Suomalaispakki Santeri Hatakka yllätti monet syksyllä saatuaan vastuuta loka-marraskuussa San Jose Sharksissa alati. Peliaika pyöri 7-16 minuutissa, mutta lopulta komennus NHL:ssä jäi seitsemään peliin.
Riihimäeltä lähtöisin oleva alle 20-vuotiaiden MM-pronssimitalisti on pelannut tällä kaudella lisäksi 20 ottelua AHL:ssä farmijoukkue San Jose Barracudan väreissä. Siellä on syntynyt tehot 1+2=3 (-2).
– Hän kehittyy pikkuhiljaa. Hänellä on ollut ylä- ja alamäkiä, mutta nuorilla pelaajilla yleensä on, NHL-joukkue Sharksin päävalmentaja Bob Boughner sanoi taalaliigan nettisivuilla.
– Olen pitänyt hänen otteistaan AHL:ssä. Heillä on ollut melko kapea pakisto, joten hän on saanut paljon roolia, paljon peliaikaa.
Vielä toissa kaudella esimerkiksi Mestistä KOOVEE:ssa pelannut Hatakka on tehnyt itseään tutuksi hyvänä peruspakkina. Boughnerin mukaan Hatakalla on kaikki ominaisuudet nousta hyväksi yleispuolustajaksi NHL:ään.
– Hän menee koko ajan eteenpäin. Hän on iso ja pitkä pelaaja, joka on hyvä puolustamaan. Hänellä on paljon hyviä työkaluja.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Synkkä tieto julki – Vegasille karu takaisku NHL-finaaleissa
- MTV:n paljastus: Leevi Teissalalla oli Liiga-diili valmiina – kariutui karulla tavalla!
- Kohuhyökkääjä palaamassa NHL:ään – Lähde: Tässä tuleva seura
- Liigan parhaat palkittiin – KooKoo juhli, Tappara kahmi tähdistöpaikkoja
- Stanley Cup -mestari iski siirtomarkkinoilla – nappasi suomalaispuolustajan
- Liigassa loistanut maajoukkuetähti: uusi seura
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Antero Mertarannalta yllättävä aluevaltaus – hyppää kehään Tallinnassa
- Doug Shedden: uusi päävalmentajapesti – suomalaislegenda mukaan valmennustiimiin
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta