Lähde: TPS:lle kovia pisteitä latonut tähtipakki suuntaamassa Ruotsiin
Kuva: Juha Tamminen
Ruotsalaislehti Expressen väittää, että TPS-pakki Elmeri Eronen on siirtymässä ruotsalaisjoukkue Timrån riveihin. Joukkue on SHL:ssä viimeisenä ja Erosen pahvi kattaisi Turussa ensi kauteen asti.
TPS:n jättäminen ei toteudu tällä kaudella, kun siirtoikkunat ovat kiinni sekä Suomessa että naapuri Ruotsissa (15.2.). Kaiken lisäksi TPS taistelee Liigan keskikastissa menestyksestä, joten joukkueella ei ole varaa menettää tähtipakkia.
Eronen palasi Turkuun täksi kaudeksi parin HPK-kauden jälkeen, mutta tie veisi Ruotsiin tietojen mukaan ensi kaudeksi.
Pakki on latonut tällä kaudella 56 ottelussa mainiot tehot 3+23=26. Tehotilasto näyttää lukemaa +8.
Legendaarisen Kimmo Erosen poika on pelannut Liigassa 410 runkosarjan ottelua pistein 31+121=152 (+59), lisäksi vyöllä on 29 pudotuspelimatsia saldolla 1+6=7 (+4).
Mainioista tilastoista huolimatta pakki ei ole ehtinyt voittamaan Liigassa mitaleita. Kun HPK voitti kultaa, oli Eronen TPS:ssä, ja TPS:n hopean aikaan hän puolustu HPK:ssa.
Maajoukkueeseen Eronen on noussut ansaitusti. Hän on edustanut Suomen miehiä kahdella edellisellä kaudella kaikkiaan kahdeksassa ottelussa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Synkkä tieto julki – Vegasille karu takaisku NHL-finaaleissa
- MTV:n paljastus: Leevi Teissalalla oli Liiga-diili valmiina – kariutui karulla tavalla!
- Kohuhyökkääjä palaamassa NHL:ään – Lähde: Tässä tuleva seura
- Liigan parhaat palkittiin – KooKoo juhli, Tappara kahmi tähdistöpaikkoja
- Stanley Cup -mestari iski siirtomarkkinoilla – nappasi suomalaispuolustajan
- Liigassa loistanut maajoukkuetähti: uusi seura
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Antero Mertarannalta yllättävä aluevaltaus – hyppää kehään Tallinnassa
- Doug Shedden: uusi päävalmentajapesti – suomalaislegenda mukaan valmennustiimiin
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta