Risto Dufvan demonstraatiosta ei ollut ainakaan haittaa – Tappara-pelaaja sai idioottimaisesta selätyksestä kakkua
Kuva: Velimatti Lehmusvuori
Tapparan pakki Santtu Kinnusen vaarallisen oloinen painiote johti yhden ottelun pelikieltoon, Liigan nettisivuilla kerrottiin. Puolustaja tempaisi Sport-kollega Valtteri Viljasen tonttiin aiemmin viikolla.
Tapaus sai koomisia piirteitä, kun Sport-luotsi Risto Dufva innostui demonstroimaan tilannetta tuomareiden edessä ottaen painiotteen kohteeksi vaasalaishyökkääjä Roope Talajan. Jos oli tilanne huvittava C Moren lähetyksessä, niin samaa oli myös Sport-pelaaja Jonne Virtasen Twitteriin lisäämä kuva.
Kinnunen lusi pelikieltonsa perjantaina TPS:stä irronneessa 4-2-voitossa.
– Kinnusen teko aiheuttaa Viljasen vaarallisen kaatumisen jäähän ja myös loukkaantumisen. Delegaatio toteaa, että Kinnusen teko täyttää estämisen tunnusmerkistön, ja lisäksi teolla on piittaamattomasti vaarannettu vastustajaa, tiedotteessa huomautettiin.
– Ottaen huomioon sen, kuinka vastustaja kaatuu heiton johdosta jäähän ja loukkaantuu, kurinpitodelegaatio pitää tekoa ottelurangaistuksen ja yhden ottelun pelikiellon arvoisena tekona.
Liiga lauantaina:
Jukurit-Sport 15.00
SaiPa-Kärpät 15.00
TPS-KalPa 16.00
HIFK-Pelicans 17.00
HPK-Tappara 17.00
Ilves-KooKoo 17.00
Ässät-Lukko 17.00
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kohuhyökkääjä palaamassa NHL:ään – Lähde: Tässä tuleva seura
- Liigan parhaat palkittiin – KooKoo juhli, Tappara kahmi tähdistöpaikkoja
- Stanley Cup -mestari iski siirtomarkkinoilla – nappasi suomalaispuolustajan
- Liigassa loistanut maajoukkuetähti: uusi seura
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Antero Mertarannalta yllättävä aluevaltaus – hyppää kehään Tallinnassa
- Doug Shedden: uusi päävalmentajapesti – suomalaislegenda mukaan valmennustiimiin
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Lähde: tästä syystä Darnell Nurse haluaa ulos Edmontonista
- Liiga-seurat ruotsalaissentterin perässä – valitsi rahakkaan tarjouksen ulkomailta
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta
