Antti Tuomisto on jäänyt alle kolmen vuoden takaisesta kakkoskierroksen alun NHL-varauksestaan huolimatta suomalaisten jääkiekon seuraajien tutkan ulkopuolelle. Detroit Red Wings -lupaus pelaa tällä hetkellä Denverin yliopistojoukkueessa.

Tuomiston vähäinen huomio kotimaassaan johtuu Pohjois-Amerikassa pelaamisen lisäksi siitä, ettei hän saanut pelipaikkaa nuorten MM-ryhmästä. Viimeisellä kaudellaan Suomessa 2019-20 Ässien nakutti porilaisjoukkueen A-junioreissa 48 ottelun aikana tehopisteet 15+34=49. 21-vuotias puolustaja on NCAA:ssa kerännyt kahden kauden 53 ottelussa kartuttanut pistetiliään totuttua maltillisemmin lukemin 3+16=19.

The Hockey Writers kirjoittaa kuitenkin sivuillaan, että Tuomisto on kehittänyt puolustuspään osaamistaan merkittävästi. Tilastoissa se on näkynyt konkreettisesti, sillä tehotilaston viime kauden lukema -2 on vaihtunut +20:een.